USA, 2001. Ohjaus ja käsikirjoitus: Richard Rich. Perustuu E.B. Whiten romaaniin. Leikkaus: Tuotanto: Lin Oliver. Kesto: 75 min.
Tarina mykkänä syntyneestä Louie-joutsenesta alkaa kotilammen iloisella perhetapahtumalla: vanhemmat ristivät kolme poikastaan eri jazzmuusikoiden mukaan. Kaikki olisi auvoista, jos Louie-poika vain osaisi äännellä muiden tapaan. Linnun varhaislapsuutta leimaavatkin ympäristön suvaitsemattomuus ja vanhempien kyvyttömyys ymmärtää lapsensa vajaavaisuutta. Ystävyys ihmispoika-Samin kanssa saa Louien vakuuttumaan, että lukemisen ja kirjoittamisen taito antaisi hänelle mahdollisuuden voittaa suloisen Serenan sydän. Koulutuksesta ei eläinyhteisössä kuitenkaan ole apua: liitutauluun sanoja rustaavaa joutsenta katsotaan lähinnä kummastellen.
Niin, kuulostaako tutulta? Tarina on tosiaan tuttu jo H.C. Andersenin Rumasta ankanpoikasesta, josta Disney väänsi klassisen animaationsa. Joutsenlaulussakin peräänkuulutetaan erilaisuuden ja suvaitsevaisuuden tärkeyttä. Samalla halutaan julistaa puhtaan omantunnon, luonnonsuojelun, aidon rakkauden ja tinkimättömyyden sanomaa, mikä jättää jälkeensä opetuselokuvan tylsän maun. Elokuva perustuu Stuart Littlen kirjoittajana tunnetun E.B. White romaaniin, joka julkaistiin vuonna 1970. Ainakin elokuvaversion sävyt ja asenteet ovat niin vanhahtavia, että tarinan luulisi olevan lähinnä 50-luvun tuote.
Tarinan potkaistaan vauhtiin, kun Louien isä varastaa pojalleen trumpetin, jonka avulla hän toivoo lapsensa vapautuvan hiljaisuudesta ja löytävän sitten paikkansa joutsenyhteisössä. Koska elokuva antaa lapsille moraalisesti hyväksyttävää asennekasvatusta, varkaus johtaa tietysti pahoihin omantunnontuskiin, joita Louie päättää lievittää maksamalla kauppiaalle varastetun instrumentin hinnan. Rahat hän hankki ryhtymällä keikkamuusikoksi. Menestys tulee hetkessä, sillä jazz-joutsen loihtii trumpetistaan esiin sellaisia sulosäveliä, että maailma retkahtaa hänen siipiensä eteen. Menestys johtaa fanilaumoihin, salamavaloihin ja makeaan elämään hienostohotelleissa. Huumorin yksi keskeinen koukku on tietysti se, että lintu yrittää käyttäytyä ihmisen tavoin, mutta tarinan läpikotainen kliseisyys tökkii pahasti. Siinä missä kiusatusta rumasta ankanpoikasesta kasvoi kaikkia muita kauniimpi eläin, mykkä joutsen oppii lumoamaan instrumentistaan ääniä, joiden rinnalla uljaimmankin laulujoutsenen soidinlaulu kuulostaa vaisulta. Mutta jostain syystä Louien selviytymistarina ei jaksa koskettaa.