Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmä kerää tiedot jokaisen matkakortin liikkeistä yhteen tietokantaan. Pääkaupungin joukkoliikenteestä vastaavan YTV:n tietokantaan matkat eivät tallennu anonyymisti, vaan tiedot on helposti yhdistettävissä kortin omistajaan. '
Rekisteriin tulee päivittäin noin 2,5 miljoonaa uutta merkintää, joista valtaosa on liikennöintimerkintöjä ja osa kortin latauksia tai muita toimenpiteitä. YTV eli pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta selvittää parhaillaan, kuinka matkatietoja tulisi kerätä ja kuinka kerättyihin tietoihin suhtautua.
Kahden viranomaisosapuolen näkemykset asiasta ovat tietojen keräämisen suhteen erilaiset. Kuluttajaviraston mukaan matkakortilla tehtyjen matkojen ja kortin omistajan henkilötietojen yhdistäminen on tarpeen, jotta kuluttajansuojalaki toteutuu.
-Kun hyödyke on luonteeltaan tällainen kuin matkakortti ja käytössä voi mahdollisesti tulla virhetoimintoja, järjestelmän ylläpitäjällä pitää olla keino virhetilanteiden käsittelyyn, sanoo Kuluttajaviraston apulaisjohtaja Outi Haunio-Rudanko.
Tietosuojavaltuutetun mukaan matkakorttia koskevissa käytännöissä on vielä hiomista.
-Miksi YTV:llä on oikeus käsitellä ihmisten matkoja koskevia tietoja, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kysyy.
Aarnion mukaan henkilötietojen kerääminen on tarpeettoman laajaa niin ajallisesti kuin muutenkin. Myös asiakkaalle annettava tieto on vielä puutteellista. Matkakortin hankkijan pitäisi saada tietää, mitä tietoja hänestä rekisteriin kerätään ja miksi, Aarnio sanoo.
-Pyrkimyksemme on, että tunnistettavien ihmisten yksittäisiä matkoja ei rekisteröitäisi mihinkään, ellei kuluttajansuoja sitä vaadi, Aarnio sanoo.
