Mainos

"Jotkut ovat todella huonosti koulutettuja" – koiran ulkoiluttaminen onkin vaaraksi senioreille?

0:42
Mikä on koiran rasvapatti?

Amerikkalaistutkimuksen mukaan koiran ulkoiluttaminen on vanhemmille ihmisille vaarallista.

Koira tarjoaa omistajalleen seuraa ja rakkautta – sekä luunmurtumia, paljastaa tutkimus. JAMA Surgery -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan koiran ulkoiluttaminen on vanhemmille ihmisille vaarallista, sillä se aiheuttaa murtumia.

Murtumien määrä lisääntyi

Tutkijoiden mukaan amerikkalaisten seniorien koirien ulkoiluttamiseen liittyvät murtumamäärät ovat nousussa.

Pennsylvanian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan vuonna 2014 murtumia oli noin 1700 kappaletta, mutta vuonna 2017 jo noin 4400 kappaletta.

Yleisin murtuma oli tutkimuksessa lonkkamurtuma. Melkein 80 prosenttia "uhreista" oli naisia.

Suurin osa murtumista ei ole koirien syytä

Tutkimuksessa analysoitiin vain vammoja, jotka hoidettiin ensiavussa, joten vammoja voi todellisuudessa olla enemmänkin. Seniorien murtumista koirien aiheuttamat vammat ovat kuitenkin vain prosentin luokkaa – siis hyvin pieni osa.

Ongelmana liian suuri koira?

Tutkimusta tehneen Jaimo Ahnin mukaan osa koiranomistajista aliarvioi lemmikin aiheuttamat riskit. Ahn syyttää ongelmista esimerkiksi tilannetta, jossa omistaja on suurikokoinen tai voimakas omistajansa kykyihin nähden.

– Osa koirista on erittäin hyvin koulutettuja, mutta jotkut todella huonosti koulutettuja, Ahn kuvasi.

Philly-lehden mukaan Ahnilla itsellään ei ole koiraa; sen sijaan hänellä on lemmikkinä kilpikonna.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja