Mainos

"Jotain todella outoa on täytynyt tapahtua" – Arvokas jättiläiskani Simon kuoli United Airlinesin lennon aikana

United Airlines -lentoyhtiö on ollut viime kuukausina useaan otteeseen otsikoissa muun muassa lennolta väkivalloin raahatun matkustajan tapauksen takia. Nyt brittiläinen BBC uutisoi, että yhtiön lennolla Lontoosta Chicagoon kuoli "kuuluisuuden" ostama jättiläiskani. 

– Simon kävi kolme tuntia ennen lentoa eläinlääkärin vastaanotolla ja se oli terve kuin pukki, jättiläiskanin kasvattaja Annette Edwards on kertonut useille brittimedioille. 

United Airlines tutkii nyt mannerten välisellä lennolla kuolleen Simonin tapausta, kertoo BBC News.

90 senttimetriä pitkä Simon-jättiläiskani löydettiin lentokoneen ruumasta, kun kone oli laskeutunut Chicagon O'Haren lentokentälle.

Brittimedioiden mukaan jättiläiskanin oli tarkoitus siirtyä uuden, julkisuudesta tutun omistajansa huomaan Yhdysvalloissa. 

Edwards lisää, että hänen jättiläiskaninsa ovat lentäneet aiemmin ympäri maailmaa, eikä mitään ole tapahtunut.

Lentoyhtiö on osoittanut pahoittelunsa Simonin kuoleman johdosta. BBC:n saamien tietojen mukaan United on kommentoinut tapausta seuraavasti.

– Olemme surullisia kuullessamme tällaisia uutisia. Turvallisuus ja eläinten hyvinvointi matkustaessa kanssamme on yhtiömme eläintiimille sydämen asia, yhtiö tiedottaa. 

Ei yksittäistapaus

Eläinten kuolemantapaukset eivät ole ennenkuulumattomia lennoilla. Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan esimerkiksi vuonna 2015 yhdysvaltalaiset lentoyhtiöt raportoivat yhteensä 35 eläinten kuolemaa.

14 tapausta 35:stä oli tapahtunut United Airlinesin lennoilla, kertoo BBC. Lisäksi yhdeksän eläintä oli loukkaantunut yhtiön lennoilla samana vuonna.

Kyseisenä vuonna United Airlinesin siivillä matkusti reilut 97 156 eläintä. Tämä tarkoittaa, että yhtiön lennoilla sattui 2,37 onnettomuutta kymmentätuhatta lentoa kohden. Tämä on viranomaislähteiden mukaan suurin eläinten loukkaantumisluku yhdysvaltalaisten lentoyhtiöiden keskuudessa.

Edwardsin mukaan Simonista oli määrä kasvaa maailman suurin jättiläiskani. Kasvattaja on Simonin kuolemasta suruissaan. 

– Jotain todella outoa on täytynyt tapahtua, ja haluan tietää mitä lennolla on oikein sattunut, hän summaa. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.