Ruotsissa äänestetään tänään pääministeri Stefan Löfvenin hallituksen luottamuksesta. Löfvenin hallituksen kohtaloksi saattavat koitua suunnitelmat vuokrasääntelyn muuttamisesta.
Kriisiä yritettiin ratkoa koko viikonloppu, mutta vasemmistopuolue torjui lopulta vuokrasääntelyn keventämistä koskevan kompromissiehdotuksen.
Jotta epäluottamuslause menisi läpi valtiopäivillä, sen taakse pitää saada vähintään puolet eli 174 edustajaa. Vasemmistopuolue, ruotsidemokraatit, maltillinen kokoomus ja kristillisdemokraatit ilmoittivat torstaina äänestävänsä epäluottamusta Löfvenille.
Kiinteistönomistajille ja vuokralaisille sopisivat neuvottelut
Löfven ehdotti aiemmin yhdessä keskustapuolueen johtajan Annie Lööfin kanssa, että kiistan osapuolille eli vuokralaisten ja kiinteistönomistajien edustajille tarjottaisiin syyskuuhun asti aikaa neuvotella ratkaisu vuokrasääntelyn keventämisestä.
Vasemmistopuolueen mukaan neuvotteluasetelma olisi epäreilu, sillä kiinteistönomistajilla ei olisi mitään kannustinta tehdä myönnytyksiä vuokralaisille. Vasemmiston mukaan ehdotus uhkaa nostaa vuokria.Vuokralaisyhdistys olisi ollut valmis hyväksymään Löfvenin ehdotuksen neuvotteluista tietyin ehdoin.
– Olemme saaneet kutsun (oikeusministeri) Morgan Johanssonilta tapaamiseen 30. kesäkuuta, ja me osallistumme siihen. Meidän mielestämme tämä on asia, jonka osapuolet voivat ratkaista, mutta tuolloin pöydällä eivät voi olla poliittiset ehdotukset, sanoi yhdistyksen puheenjohtaja .