Jonotusaika kaakkoisrajalla lyhenee selvästi - Imatralta lupaavia kokemuksia

Kaakkois-Suomen raja-asemilla tehtiin viime vuonna 10,4 miljoonaa rajanylitystä. Kasvua edellisvuoteen oli noin kahdeksan prosenttia.

Tänä jouluna ja uutena vuotena liikenteen kasvu on jäänyt hieman odotettua pienemmäksi.

- Tämä noudattaa osittain meidän kasvua. Ei täysin sitä kahdeksaa prosenttia, mutta aika määrääviä ovat seuraavat viisi päivää miten rupeaa liikenne kasvamaan, arvioi rajatarkastusupseeri Ville Joskitt Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnasta.

Lumettomuus saattaa vaikuttaa

Joulun ja vuodenvaihteen aikana päiväkohtaisessa liikenteessä on ollut sekä kasvua että hiljaisia päiviä.

- Olemme aktiivisesti tiedottaneet ja kannustaneet matkailijoita valitsemaan päiviä jolloin ei ole ruuhkia.

Joskitt uskoo, että lumeton vuodenvaihdekin näkyy matkailijamäärissä.

- Saattaa olla tämä vallitseva säätilannekin, että osa matkustajista muuttaa matkasuunnitelmiaan, Joskitt pohtii.

Pietarista Ristijärvelle Imatran kautta matkalla ollut Kadriya Lavrentyeva kertoi, että perillä aiotaan hiihtää.

- Toivon, että siellä on myös lunta.

Nuijamaalla eniten matkailijoita

Määrällisesti vilkkain raja-asema oli viime vuonna Nuijamaa, jossa tehtiin lähes 3,7 miljoonaa rajanylitystä. Vaalimaalla ylityksiä oli vajaa 3,6 miljoonaa.

Imatralla rajaliikenne on voimakkaassa kasvussa ja vuonna 2013 siellä kirjattiin 2,5 miljoonaa ylitystä. Imatran maine nopeana ylityspaikkana on jo levinnyt Venäjällä.

Itärajan liikenne oli kasvussa myös muualla. Esimerkiksi Niiralassa Pohjois-Karjalan puolella päästiin 1,6 miljoonaan rajanylitykseen.

Suomeen jopa vartissa

Rajavartiolaitos rakentaa tämän vuoden aikana kaikille kaakkoisrajan suurille raja-asemille uusia kaistatarkastuskenttiä. Niissä passintarkastus tapahtuu pääosin autossa istuen, jos tullattavaa ei ole. Imatralla noin puolet uusista tarkastuspisteistä on ollut testattavana vuodenvaihteen liikenteessä.

- Jo lyhyen kokemuksen perusteella voi sanoa, että järjestely näyttää toimivan hyvin, uskoo rajatarkastusaseman päällikkö Ilkka Tuomikko.

Imatralla Venäjän ja Suomen puolen jonotusaika on pahimmillaan ollut yhteensä jopa neljä tuntia. Nyt se on nopeutunut selvästi.

- Se on reilusti alle tunnin, Tuomikko sanoo varovaisesti.

Läheltä Pietaria kotoisin oleva Vadim Guzmin sanoi varautuneensa kahden tunnin jonotukseen, mutta rajalla menikin vain varttitunti.

- Olen todella tyytyväinen, tämä on suuri parannus aikaisempaa verrattuna, Guzmin kiitteli.

Kadriya Lavrentyeva viipyi miehensä kanssa rajalla noin tunnin, mutta oli silti iloinen.

- Tämä on todella nopeaa, Kadriya ihasteli.

Lue myös:

    Uusimmat