Joko löysit lompakostasi uuden Sibeliuksen?

Näin valmistuu Sibelius-kolikko 1:18

Tänä vuonna vietetään Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuoden kunniaksi tehdyt kahden euron erikoisrahat on laskettu liikkeelle tänään.

Jean Sibelius -erikoisrahoja on lyöty Suomen Rahapajassa yhteensä miljoona kappaletta. Kahden euron erikoisrahat ovat laillisia maksuvälineitä kaikissa euromaissa.

Miljoonasta kolikosta 11 000 on tehty käsityönä peilikiilto- eli proof-laatuisiksi. Juhlarahoja käsitellään yksi kerrallaan hellävaroen hansikkaat kädessä.

– Leimauksesta vastaava työntekijä tarkistaa aihion laadun ennen leimausta ja kolikon laadun leimauksen jälkeen, kertoo Helena Nousiainen.

Kiillotetulla leimasimella lyöty, viimeistelty erikoisraha on pakattu suojaavaan läpinäkyvään pilleriin ja juhlavaan rasiaan. 

Erikoisrahan mukana tulee aitoustodistus, jossa kerrotaan rahan tekniset tiedot ja tarina. 

– Osa erikoisrahoista menee kiertoon, osa - erityisesti peilikiiltolaatuiset kolikot - menevät keräilijöille ja lahjaksi, kertoo viestintäjohtaja Henna Karjalainen.

Jean Sibelius (1865-1957) on kansainvälisesti menestynein suomalainen säveltäjä. Hän on toiminut ja toimii yhä esikuvana monille säveltäjille niin kotimaassa kuin ulkomailla. 

Kahden euron erikoisrahan kansallisessa puolessa on kuvattuna Ainolan tähtitaivasta ja mäntypuita, joiden lomassa Sibelius on usein nähty valokuvissa. Sibeliukselle omistetun puolen on suunnitellut Nora Tapper. Erikoisrahan arvopuoli on samanlainen kuin tavallisessa kahden euron käyttörahassa. 



Lue myös:

    Uusimmat