Eipä arvannut arkkitehti Eliel Saarinen vuonna 1911, että hänen piirtämänsä Joensuun kaupungintalo päällystetään 110 vuotta myöhemmin kolikoilla. Numismatiikan harrastaja Timo Ruotsalaisen rakennusurakka on viimeisiä kolikoita vaille valmis.
– Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen ja kauppaneuvos Kyösti Kakkonen liimaavat pääsiäisviikolla viimeiset kaksi kolikkoa ja sitten se olisi valmis, Ruotsalainen suunnittelee.
Sitä ennen Ruotsalaisen pytinkiin on liimattu 50 000–60 000 kolikkoa. Se on arvio, samoin paino.
– Eipä sitä ole vielä siirrelty. Painaa varmaan 150–200 kiloa.
Letkutorni haasteellisin
Suunnittelutyö alkoi tammikuussa ja kolikkojen liimaus heti perään. Työtunteja numismaatikko arvioi kuluneen yhdessä avustajan kanssa yhteensä noin 400. Kaupungintalon kolikkoversio on tehty pikkutarkasti Saarisen piirustuksia noudattaen.
– Kun sain pohjapiirustuksen käsiini, laskin, että talossa oli noin 110 kulmaa ja syvennystä. Siinä on joutunut monta kertaa etsimään sopivan kokoista kolikkoa kuhunkin kulmaan.
Joensuun kaupungintalo valmistui vuonna 1914. Saarinen aloitti piirtämisen 1911. Talossa oli siihen aikaan myös paloasema ja sen letkutorni olikin Ruotsalaiselle haasteellisin vaihe.
– Letkutornin kulmat supistuvat ja kapenevat kiilamaisesti. Siihen soveltui Suomen historian pienin kolikko, joka on pennin raha vuosilta 1921–1924, Ruotsalainen huokaa.
Kymmenpenninen piti halkaista
Kolikkoversio on ulkoapäin pikkutarkka kopio Saarisen kansallisromantiikkaa ja myöhäistä jugend -tyyliä huokuvasta talosta. Rakennuksesta löytyy myös kaarevia muotoja. Esimerkiksi ravintolan katto ja parvekkeet.
– Puolikaareva muoto ratkaistiin halkaisemalla kuparinen 10 penniä, joita valmistettiin vuosina 1911–1917. Se on suurin suomalainen kupariraha. Käytöstä poistetun rahan saa halkaista, Ruotsalainen huomauttaa numismatiikan etiikkaan nojaten.
Ruotsalainen on käyttänyt erilaisia rahoja tarkan suunnitelman mukaan. Kaikki taloon liimatut kolikot ovat Saarisen työtä kunnioittaen vuodelta 1911 tai sitä nuorempia. Enimmäkseen työhön on upotettu pennin, viiden pennin ja 10 pennin alumiinista ja kuparista sekä alumiini pronssista tehtyjä rahoja.
Seinissä, katoissa, ovissa ja ikkunoissa toistuu aina sama kolikkomalli.
– Esimerkiksi sisäpiha on tehty vuoden 1963 alumiinipronssisista ja alumiini 10-pennisistä. Katto puolestaan 1963 kuparisista ja sen jälkeisistä viisipennisestä. Talon alustassa ja reunoissa on käytetty vuosien 1940-50 kuparimarkkoja sekä kuparisia kymmenpennisiä 1920-1940, Ruotsalainen luettelee.
Lahjoituksia ämpärimitalla
Timo Ruotsalainen hurahti rahoihin ja erityisesti kolikoihin jo pikkupoikana. Nuorena hän tarkisti aina iltaisin äidin kioskin kassan ja etsi sieltä mielenkiintoisia vuosilukuja rahoista.
– Vuodesta 1963 harrastus on ollut vakavan sorttista. Se kestää tällä alalla monttuun asti.
Ruotsalainen saa kolikoita jatkuvasti lahjoituksina sekä liikkeistä että yksityishenkilöiltä. Muutama päivä sitten hän kävi hakemassa ämpärillisen Matkahuollosta. Kaupungintaloon hän arvioi saaneensa lahjoituksina 60-70 kiloa erilaisia rahoja.
Kysymykseen paljonko varastoissa on kolikoita mies vastaa huumorilla.
– On niitä yhtä paljon kuin Roope Ankalla.
Lahjaksi synttärikolikot
Liimauspaikalla on helppo todeta, että niitä jää kaupungintalon työmaalta vielä riittävästi. Niistä syntyy monta uutta luomusta entisten lisäksi. Uusin tuote ei tosin montaa kolikkoa kerralla imaise. Ideana on tehdä lahjaksi tarkoitettu kolikkokokoelma henkilön tai yrityksen syntymävuodelta.
– Vaihteluväli on aika laaja. Pienimmillään yhtenä vuotena on tehty vain yksi raha ja enimmillään 13 erilaista rahaa. Yleensä lahjan saajan syntymävuonna on lyöty puolenkymmentä rahaa, Ruotsalainen laskee.
Vuosina 1883, 1884, 1918 ja 1925 lyötiin vain yksi raha. Siirryttäessä markasta euroon vuosina 1999-2001 rahoja valmistettiin 13 vuosittain. Noina vuosina syntyneillä lahjakokoelma on näyttävin.