Jokereiden puolustaja Teemu Eronen pelaa tällä hetkellä uransa parasta kiekkoa.
22-vuotias Eronen on kahdella viime kaudella noussut Jokereiden avainpakkien joukkoon. Mies on nauttinut valmennuksen luottamuksesta ja urakoinut kovia minuutteja.
Tänä syksynä karkeat virheet ovat jääneet vähemmälle. Vaikuttaa siltä, että Eronen on ottanut taas yhden askeleen eteenpäin.
– Olen pelannut parasta kiekkoani. Itseluottamus on kasvanut. Kesällä treenasin tosi hyvin ja olin terveenä, Eronen taustoittaa MTV Sportin haastattelussa.
Eronen nakutti kahteen viime kauteen yhteensä 53 tehopistettä. Tänä syksynä tahti on ollut vielä kovempi, sillä 21 pelin jälkeen pistesarakkeessa on merkintä 6+10=16.
Puolustaja kantaa hieman yllättäen Jokereiden kultaista kypärää.
– Jotenkin tiedän, että pystyn vieläkin parempaan. Nälkä on kova ja pelaaminen maistuu tosi hyvälle, Eronen kertoo.
Yksi syy Erosen hyvän vireen takana on pakkipari Jere Karalahti. Kokenut Karalahti on tuonut Erosen pelaamiseen lisää rohkeutta. Lisäksi eri puolen kätisyydet helpottavat muun muassa avauspelaamista.
– Jerellä on iso ruutu ja hän on auttanut tosi paljon. Meillä synkkaa tosi hyvin jäällä ja sen ulkopuolella. Hänen kanssa on helppoa operoida, Eronen kiittelee.