Joka kolmatta toimittajaa on uhkailtu vuoden aikana Ruotsissa, raivo kohdistuu erityisesti naisiin – kirjailija Pascal Engman: "Viha kasvoi päivä päivältä"

2:09

Entinen toimittaja ja nykyinen kirjailija Pascal Engman kirjoittaa fiktiota, mutta teosten lähtökohdat ovat kiinni tämän päivän ilmiöissä. Esikoisteos piirtää kuvaa Ruotsia repivistä ristiriidoista ja piilossa olevasta vihasta.

Ruotsalainen Pascal Engman työskenteli viisi vuotta Expressen-lehden toimittajana.

– Näin, kuinka viha ja uhkailu kollegoja kohtaan, etenkin naiskollegoja, kasvoi melkein päivä päivältä niinä vuosina, kun olin lehdessä töissä. Engman kertoo.

Ruotsissa tehdyt tutkimukset paljastavat, että kaikista toimittajista joka kolmas on joutunut viimeisten 12 kuukauden aikana uhkailun kohteeksi. Raivo kohdistuu erityisesti naisiin.

– 70 prosenttia kaikista naispuolisista pääkirjoitustoimittajista on uhkailun kohteena ja kolmasosa heistä on uhkailujen vuoksi miettinyt työn vaihtamista.

Ei siis ihme, että Engmanin esikoisteoksen keskeinen paikka on toimitus. Vihapuhe ja väkivalta kulkevat käsi kädessä.

– Sosiaalinen media on yksi syyllinen. Vihapuhe on todella vaarallista. Tutkijat tietävät, että toisten epäinhimillistäminen on psykologinen puolustusmenetelmä, joka tekee myöhemmin helpommaksi hyökätä fyysisesti toisen kimppuun.

Ääriliike kannattaa raiskausleirejä

Tavatessamme Engman on jättänyt ruotsalaiskustantajalle uusimman teoksensa käsikirjoituksen. Nyt aiheena on netissä toimiva Incel-liike.

Sen mukaan naisia tulee rangaista siitä, että liikkeen jäsenet eivät ole päässeet harrastamaan seksiä. Ruotsissa metoo-liike puolestaan nosti naisten vihakokemukset esiin ennen näkemättömällä tavalla.

– On eriasteista naisvihaa. Incel-liike on ääripää, jossa kannatetaan raiskausleirejä. He ovat avoimesti naisvihaajia.

– Sitten on piilossa olevaa naisvihaa, jota käyttävät esimerkiksi tietyssä asemassa olevat miehet työtä hakevia nuoria naisia kohtaan.

Vaikka Pascal Engman kirjoittaa fiktiota, pitää hän tekstinsä kiinni tämän ajan ilmiöissä.

– Toivon viihdyttäväni lukijoita. Samalla toivon heidän oppivan asioita, joista he eivät tienneet. Juuri tämä ohjaa minua kirjailijana.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja