Poliisi selvittää järjestäytyneen rikollisuuden yhteyttä Joensuun eiliseen ampumistapaukseen – haavoittunut on sairaalahoidossa

Poliisilla on käynnissä selvitys siitä, liittyvätkö joensuulainen moottoripyöräkerho sekä järjestäytynyt rikollisuus eiliseen Joensuun ampumatapaukseen.

Kiinteistössä, jossa ampumatapaus tapahtui eilisiltana, on aiemmin toiminut joensuulainen The Chosen Ones -moottoripyöräkerho. 

Yksi kerhon taustayhdistyksen hallituksen jäsenistä tuomittiin vuonna 2018 osallistumisesta pahoinpitelyyn, jonka kohteena oli kerhon entinen jäsen. Tuomioita jaettiin rikoskokonaisuudessa myös United Brotherhood Karjala -jengin jäsenille.

Tutkinnanjohtaja Simo Hämäläinen kertoo STT:lle, että poliisilla on käynnissä selvitys siitä, toimiiko The Chosen Ones edelleen kiinteistössä. Selvityksen alla on myös mahdollinen järjestäytyneen rikollisuuden liittyminen tapahtumiin.

Hätäkeskukseen ilmoitus laukauksista

Joensuussa Raatekankaalla Parrutiellä sijaitsevassa kiinteistössä ammuttiin myöhään eilisiltana useita laukauksia, kertoo poliisi. Poliisi saapui paikalle, koska hätäkeskukseen oli ilmoitettu laukauksen äänistä.

Tapahtumapaikalta poistui laukausten jälkeen poliisin mukaan kaksi autoa. 

–  Poliisin saapuessa paikalle tapahtumapaikalla ei tavattu ketään. Tieto laukauksista saatiin sivulliselta, joka kertoi nähneensä autojen poistuvan paikalta, rikoskomisario Hämäläinen kertoo.

Myöhemmin yön aikana selvisi, että Pohjois-Karjalan keskussairaalassa on yksi ihminen hoidettavana ampumavamman vuoksi.

Haavoittunutta ei ole vielä kuultu

Hämäläisen mukaan haavoittunutta kuullaan tapauksen yksityiskohdista mahdollisimman pian.

–  Poliisi uskoo näiden kahden tapahtuman liittyvän toisiinsa. Kun henkilö on haavoittunut nimenomaan ampumisen johdosta saman yön aikana, viittaa se vahvasti aiemmin kuultuihin laukauksiin, Hämäläinen toteaa.

Tapahtumapaikka on poliisin mukaan vähäliikenteistä teollisuusaluetta. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tiedon laukauksista kello 22.45 lauantaina, ja paikalle saavuttiin Hämäläisen mukaan muutamia minuutteja myöhemmin.

Paikalle saapui useita poliisipartioita.

Yleisöhavaintoja kaivataan

Poliisi pyytää kaikkia tapaukseen liittyviä havaintoja tapahtumapaikan lähistöltä. Havainnot ja vihjeet pyydetään ilmoittamaan Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon 029 5415 455 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Poliisi tutkii tapausta tässä vaiheessa tapon yrityksenä.

Lue myös:

    Uusimmat