Joensuulaismiehen kuolemaan johtaneen autopalon esitutkinta keskeytetty – tutkinnassa paljastui paloon kytkeytyvä puukotustapaus

Itä-Suomen poliisi kertoo keskeyttäneensä kesäkuun alussa Joensuussa tapahtuneen autopalon esitutkinnan. Autopalossa menehtyi noin 30-vuotias joensuulainen mies.

Poliisi oli tutkinut autopaloa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Yhteensä tapaukseen liittyen on ollut esitutkinnan aikana pidätettynä 17 henkilöä.

Esitutkinnan edetessä poliisille tuli epäily, että jotkut kuultavat pyrkivät vaikeuttamaan asian selvittämistä. Osa kiinniotetuista liittyykin tutkinnan aikana lisättyyn epäilyyn rikoksentekijän suojelemisesta.

Poliisi kertoo, että tässä vaiheessa esitutkintaa ketään aiemmin jutussa epäiltynä olleista ei epäillä kyseisistä rikoksista. Asiassa on silti edelleen syytä epäillä rikosta, koska autolla ajamiseen ja auton syttymissyyhyn liittyviä yksityiskohtia on selvittämättä.

Poliisi sanoo jatkavansa tapauksen esitutkintaa, mikäli asiasta saadaan uutta tietoa.

Autopalon tutkinnan yhteydessä paljastui puukotustapaus

Poliisi kertoo, että autopalon tutkinnan yhteydessä paljastui paloa edeltävänä päivänä kesäkuussa niin ikään Joensuussa tapahtunut törkeä pahoinpitely.

Tapauksessa noin 25-vuotiasta joensuulaismiestä puukotettiin jalkaan henkilöauton kyydissä sunnuntai-illan aikana.

Esitutkinnassa selvisi, että puukotuksesta epäilty on päivää puukotusta myöhemmin autopalossa kuollut mies.

Kolmea muuta autossa ollutta ei enää epäillä tästä rikoksesta. Esitutkinta asiassa on päätetty, koska rikoksesta epäilty henkilö on kuollut, poliisi kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat