Viihteen monitaituri Joel Hallikainen aloitti uransa musiikin parissa punk-bändin kitaristina 1970-luvun lopulla. Kitara on pysynyt miehen mukana yli 30 vuotta, mutta rääväsuinen punk-musiikki on jo aikaa sitten vaihtunut hengellisiin, elämän tarkoitusta pohtiviin kappaleisiin. Näin hän kertoi elämästään Studio55.fille haastattelussa viime vuonna.
Vielä parikymmentä vuotta sitten Joel Hallikainen tunnettiin ennen kaikkea viihdyttäjänä. Hallikainen juonsi Tuttu Juttu -ohjelmaa yhdessä Timo Koivusalon kanssa liki kymmenen vuoden ajan. Samaan aikaan Hallikaisen levyttämää iskelmää kuultiin radioaalloilla tiuhaan.
– Tämän vuosituhannen ajan olen tehnyt vakavia levyjä ja puhunut vakavista asioista, Joel Hallikainen sanoo ja toteaa, ettei pidä itseään enää viihdetaiteilijana, vaan enemmänkin ajatusten herättäjänä.
Tunnustukset ja palkinnot eivät riitä
Hallikaiselle on jäänyt 1990-luvulta muistoksi useita Emmoja ja Telviksiä, vuosittain jaettavia palkintoja parhaille muusikoille ja tv-esiintyjille.
– Pärjäsin urallani hyvin ja sain siitä tunnustuksia, mutta eivät ne tunnustukset lämmittäneet sitä pientä poikaa, joka sisimmässäni olin. Mutta ei se tarkoita, etten olisi ollut silloin onnellinen, Hallikainen sanoo.
Joitakin vuosia myöhemmin hän ymmärsi, että paikka viihdetaivaan tähtikartalla ei riitä koko elämän sisällöksi. 40 vuotta täytettyään hän alkoi pohtia, josko elämällä sittenkin olisi jokin suurempi merkitys.
– Aloin miettiä, että entäpä jos... hän kertoo ja lisää, että koki niihin aikoihin "varovaisen hengellisen heräämisen".
Sanaa varovainen Hallikainen haluaa käyttää siksi, että ihmiset eivät kuvittele hänen ryhtyneen hihhuli-saarnaajaksi, sillä sitä hän ei missään tapauksessa ole.
Mikä onkaan elämän tarkoitus?
Joel Hallikainen uskoo, että Jumala puhuu kaikille koko ajan, mutta kaikki eivät yksinkertaisesti halua kuulla. Kolmekymppisenä kiireisenä viihdetaiteilijana hän ei itsekään uskonut mihinkään jumalaan, koska hänen ei tarvinnut. Hän alkoi kuunnella Jumalan ääntä vasta siinä vaiheessa, kun alkoi ajatella elämän rajallisuutta.
– Olen huomannut, että aika moni neljänkympin rajapyykin ylittänyt tekee jonkinlaisen elämänmuutoksen. Joku alkaa ryypätä, ja toinen raitistuu. Joku ottaa avioeron, joku vaihtaa ammattia. Luulen, että tämä kaikki liittyy siihen, että sen ikäisenä ihminen tajuaa kuolevansa joskus.
– Se ei ole mitään paskapuhetta, että ihminen seestyy ikänsä myötä. Ensin ehkä löytää elämälleen tarkoituksen, ja loppujen lopuksi tajuaa, että maailman pyörimisen kannalta yhden ihmisen elämällä ei ole mitään merkitystä. Sitten sitä haluaa vain keskittyä tekemään sitä, minkä oman elämänsä kannalta kokee merkitykselliseksi, Hallikainen pohtii.
Näin on hänelle itselleenkin tapahtunut.
– Olen etsinyt sisäistä rauhaa ja elämäni tehtävää.
Tauko julkisuudesta, aikaa lapsille
Hallikainen katosi lehtien palstoilta miltei kokonaan vuosituhannen vaihteessa. Tai näin hän ainakin olisi halunnut. Hän kertoo, että joutui lukemaan toistakymmentä itsestään kirjoitettua juttua niiden muutaman vuoden aikana, kun keskittyi työhönsä perheenisänä ja pysytteli poissa julkisuudesta. Itse hän oli suostunut haastateltavaksi vain yhteen lehtijuttuun.
– Ihmisiä kiinnosti, mitä sinä aikana tein. Eikö muka viiden lapsen koti-isällä ole tarpeeksi tekemistä? Hallikainen ihmettelee.
Vaikka Hallikainen onkin jo aikaa sitten palannut takaisin julkiseen työhön, ei hänestä enää juuri juttuja kirjoitella. Hengellinen musiikki ei ehkä ole tarpeeksi mediaseksikästä, mutta yleisöä riittää muutenkin.
Viimeisen neljän vuoden aikana Hallikaisen ja terapeutti-kirjailija Seppo Jokisen yhteisissä, musiikkia ja keskustelua sisältävissä ihmissuhdeilloissa on käynyt satoja tuhansia kuuntelijoita.
Studio55/Elina Rantalainen