Joe Biden kommentoi olympiavoittaja Brittney Grinerin pitkää vankeustuomiota

Yhdysvaltalainen olympiavoittaja Brittney Griner sai yhdeksän vuoden vankeustuomion Venäjällä 0:30
Katso videolta tuomion lukeminen Brittney Grinerille.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on reagoinut voimakkaasti koripallon olympiavoittaja Brittney Grinerin saaman pitkään vankeustuomioon. Griner sai yhdeksän vuoden tuomion huumerikoksista.

Griner pidätettiin 17. helmikuuta Moskovan lähellä sijaitsevalla lentokentällä, sillä hänellä oli mukanaan sähkötupakan patruunoita, jotka sisälsivät kannabisöljyä. Hän sai tuomionsa huumeiden hallussapidosta ja salakuljetuksesta.

Yhdysvalloissa ollaan sistä mieltä, että Griner otettiin kiinni väärin perustein ja häntä olisi pidetty poliittisena vankina. Griner oli tunnustanut aiemmin tekonsa, mutta väitti sen olleen vahinko. Venäjän oikeuden mielestä teko olisi ollut tahallinen.

Piakkoin tuomion julkistamisen jälkeen Biden antoi oman tiukan kommenttinsa asiaan.

– Tämä on täysin hyväksymätöntä. Vaadin, että Venäjä vapauttaa Brittney Grinerin heti, jotta hän voi tulla kotiin läheisiensä ja rakkaittensa luokse. Aiomme tehdä kaiken sen eteen, jotta saamme hänet kotiin, Biden sanoi Valkoisen talon tiedotteessa.

Katso pääkuvan videolta Grinerin tuomion lukeminen.

Lue myös:

    Uusimmat