Jo toinen juna suistui raiteilta Malmiradalla Ruotsissa – poliisi tutkii mahdollista sabotaasia

Ruotsin poliisi tutkii maan pohjoisosassa Malmiradalla tapahtuneita junan suistumisia sabotaasina, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT

Malmijuna suistui kiskoilta Malmiradalla Vassijauressa Pohjois-Ruotsissa lähellä Norjan rajaa lauantaina kello 20. Expressenin mukaan junan vaunut olivat tyhjiä eikä henkilövahinkoja raportoitu.

Onnettomuus tapahtui samassa paikassa kuin jossa toinen malmijuna suistui kiskoilta 17. joulukuuta viime vuonna. Liikenne reitillä oli saatu käyntiin vasta tällä viikolla 65 päivän seisokin jälkeen.

Vielä ei tiedetä sitä, liittyvätkö kaksi suistumista toisiinsa.

Malmbanan eli Malmirata on Ruotsin ja Norjan rataverkkoon kuuluva 500 kilometrin mittainen rataosuus.

Sen tärkein käyttäjä on kaivosyhtiö MTAB, joka kuljettaa Kiirunan ja Malmbergetin kaivoksista louhittua rautamalmia Luulajan ja Narvikin satamiin.

Malmirata on myös rautatieharrastajien suosima nähtävyys.

"Vakava tapahtuma"

Poliisi on päättänyt aloittaa esitutkinnan asiassa, koska kyseessä on "vakava ja vaikutuksiltaan merkittävä tapahtuma".

– Tällä hetkellä nimike on sabotaasi. Esitutkinnan aloittaminen vastaavanlaisissa tapahtumissa on rutiinitoimi, joka mahdollistaa tarkemman tutkinnan, poliisi kertoo SVT:n mukaan.

Eilen sunnuntaina Ruotsin liikennevirasto kertoi tiedotteessa, että se oli havainnut kiskojen, ratapölkkyjen ja johtojen vaurioita toisessa paikassa kuin juuri kunnostetulla osuudella.

Myös ensimmäistä suistumista tutkitaan

Poliisi tekee asiassa yhteistyötä onnettomuuslautakunnan ja Ruotsin liikenneviraston kanssa.

– Tutkinta vie aikaa, koska vauriot ovat laajoja ja sijaitsevat isolla maantieteellisellä alueella vaikeapääsyisessä maastossa, poliisi kertoo SVT:n mukaan.

Tällä hetkellä poliisilla ei ole ketään tiettyä epäiltyä asiassa.

Lue myös jutut Suomessa koetusta ratavauriosta: VR esittää perusteellista ja puolueetonta selvitystä ratavauriosta

Lue myös:

    Uusimmat