Jo seitsemän vuorokautta sairaalahoidossa olleelta Boris Johnsonilta ensimmäinen lausunto – kiittää vuolaasti hoitajiaan: "Olen heille henkeni velkaa"
Britanniassa sairaalahoidossa oleva pääministeri Boris Johnson on kiittänyt terveydenhoidon henkilökuntaa lyhyessä lausunnossa.
Katso yllä oleva video: Tällainen on paljon puhuttu koronaviruksen vasta-ainetesti!
Uutistoimisto PA:n uutisoima lausunto on ensimmäinen, jonka Johnson on antanut sairaalaan joutumisensa jälkeen, kertovat muun muassa Guardian-lehti ja uutiskanava CNN.
Koronavirustartunnastaan maaliskuun lopulla kertonut Johnson on ollut sairaalahoidossa viime sunnuntaista lähtien.
– En voi kiittää heitä kylliksi. Olen heille henkeni velkaa, pääministeri sanoi St. Thomasin sairaalan henkilökunnasta.
Johnson oli tehohoidossa kolme vuorokautta, mutta on sittemmin siirtynyt tavalliselle osastolle.
Lauantaina hänen kerrottiin kykenevän tekemään vuodeosastolla lyhyitä kävelymatkoja.
Sunnuntain vastainen yö oli pääministerille seitsemäs sairaalassa.
Johnsonia tuuraa ulkoministeri Dominic Raab.
Epidemian huippu todennäköisesti vasta edessä
Koronavirusepidemian huipun arvioidaan olevan Britanniassa vasta tulossa.
Maassa oli raportoitu Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan varhain sunnuntaina lähes 80 000 todettua tartuntaa.
Kuolleita on ainakin 9 875.
Perjantaina uusia kuolemia raportoitiin noin 980, lauantaina noin 920.
Väkilukuun suhteutettuna Britanniassa on kuollut 145 ihmistä miljoonaa asukasta kohti, kertoo tilastosivusto Worldometer.
Suhdeluku on kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin esimerkiksi Espanjassa, Italiassa, Belgiassa ja Ranskassa.
Suomessa suhdeluku on yhdeksän kuollutta miljoonaa asukasta kohti.
Britannian viranomaiset jännittivät lauantaina, miten kuuliaisesti kansalaiset noudattavat kotonapysymiskäskyjä sään muuttuessa kesäiseksi.
Osiin saarivaltiota on luvattu pääsiäisviikonloppuna jopa hellettä.
Uusimmat
-
22:56
MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta – hyppää mukaan huomenna
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
20:41
Tomi Långstedt pakeni tunteitaan Thaimaan huumebileisiin – vankilahelvetti muutti kaiken
-
20:19
Taylor Swift -fanit matkaavat Ruotsiin kovin odotuksin: "Vuosisadan upein keikka"
-
20:18
HJK:lle surkea tulos Helsingissä
-
20:11
Lisääkö humaltuminen seksihaluja? "Voi poistaa estoja, mutta..."
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo kiidätetään sairaalaan
-
19:54
Leijonilla menee jännäksi – tuore tulos lyö hengitystä niskaan
-
19:49
Israel puolustautui kansanmurhasyytöksiä vastaan Haagissa – syyttävä huuto keskeytti
-
19:46
Uusi SE! Suomalaislupaukselta hurja suoritus Yhdysvalloissa
-
19:33
"Bic Mac palaa" – kovanaamaiselle NHL-tappelijalle miljoonasopimus
-
19:31
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
Lataa lisää