Jättirangaistus tuhosi Ott Tänakin kilpailun – näin Kalle Rovanperä reagoi karuun kohtaloon: "En voi ottaa yhtään rennommin"
Kalle Rovanperä olisi halunnut päästä vääntämään Ott Tänakia vastaan Viron MM-rallin erikoiskokeilla
Toyota-kuljettaja Rovanperä ja M-Sport Fordia edustava Tänak oli nostettu ennakkoon Viron MM-rallin suurimmiksi voittajasuosikeiksi. Kuljettajien välinen kamppailu lässähti jo ennen rallin varsinaista starttia, kun Tänakin Ford Pumaan jouduttiin vaihtamaan moottori testierikoiskokeen jälkeen.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala, pystytkö pitämään itsesi kurissa Suomen MM-rallissa? – "Jos vauhti kasvaa..."
Moottorinvaihto tiesi virolaiselle viiden minuutin aikarangaistusta itse kilpailuun. Tänakin takamatka on sitä luokkaa, ettei sieltä pysty nousemaan kärkisijoille, vaikka virolainen onnistuisi täydellisesti viikonlopun erikoiskokeilla.
Rovanperä surkutteli kilpakumppaninsa kohtaloa.
– Se on harmi, että Tänak sai rangaistuksen. Kunnon kamppailu häntä vastaan olisi tehnyt rallista vieläkin kovemman. Nyt kaksinkamppailumme on peruttu, ainakin ykkössijan osalta, Rovanperä totesi virolaisen Delfi-sivuston mukaan.
– Mutta tilanteelle ei voi mitään, sillä säännöt ovat tällaiset. Muut ovat kohdanneet vastaavanlaista epäonnea aiemmin.
Viron MM-ralli käynnistyi torstai-iltana Tarton yleisöerikoiskokeella, jolla Tänak piti kovinta vauhtia. Kokonaistilanteessa virolainen on kuitenkin neljä minuuttia ja 59,4 sekuntia kärkeä perässä.
Kärkipaikkaa jakavat Toyotan Elfyn Evans ja Hyundain Esapekka Lappi ennen perjantain erikoiskokeita. Rovanperä on kolmantena kymmenyksen kärkikaksikkoa jäljessä.
– En voi ottaa yhtään rennommin, mutta Tänak olisi epäilemättä ollut pahin vastustajani. Se nähtiin jo testierikoiskokeen ensimmäisellä kierroksella, sanoi Rovanperä, joka arvioi nyt Lapin tarjoavan hänelle kovimman vastuksen.
Perjantaina Viron MM-rallissa ajetaan kilpailun pisin päivä. Seitsemälle erikoiskokeelle kertyy yhteismittaa reilut 130 kilometriä.
Uusimmat
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:04
Neste antoi tulosvaroituksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
18:51
Hävittäjälentäjän taitolentoliike karmeasti pieleen – video ei herkille
-
18:31
Vappu Pimiä postasi otoksia uuden Maajussille morsian -kauden kuvauksista
-
Lataa lisää