Järvilehto hovissa - päivä 3: Kovaa peliä Turussa
Hyvässä oikeudenkäynnissä syyttäjä ja puolustus ottavat kunnolla yhteen. Järvilehto-juttu täytti tämän vaatimuksen loppuun saakka. Itse asiassa yhteenotto koveni mitä pidemmälle perjantai-iltapäivään edettiin.
Kun mitään yksiselitteistä todistetta ei ollut, niin oikeudenkäynnissä on kyse päättelystä. Jutussa tutkittiin veneen vaurioita ja uhrien vammoja, mutta yksiselitteiseen ratkaisuun ei päästy.
Syyttäjä katsoo menehtyneen ystävän istuneen matkustajan paikalla, joten Järvilehto ajoi. Puolustus taas päätyi siihen, ettei etupenkillä voinut ollut ketään, koska tämä olisi murskaantunut pahasti veneen törmätessä sillan pieleen.
Syyttäjän näyttö oli sama, jolla Järvilehto sai 2 v 4 kk Raaseporin käräjäoikeudessa. Puolustus oli nyt - Järvilehdon asianajaja oli vaihtunut - panostanut juttuun ja etsinyt uusia todistajia.
Loppulausunnossa syyttäjä Antti Sundberg käytti enemmän aikaa puolustuksen todisteiden kumoamiseen kuin oman näytön perustelemiseen. Sundbergin mukaan Järvilehdon syyllisyydestä on murskaava näyttö.
Yhden ihmisen kuolemaan johtaneessa veneonnettomuudessa olisi tietysti voinut valita toisenkinlaisen adjektiivin.
Sananvalinnat olivat tiukkoja muutenkin. Sundberg nimitti onnettomuustutkija Kari Alppivuorta selvännäkijäksi, koska tämä selosti intuitiivisia päätelmiä. Samasta hän syytti toista puolustuksen tähtitodistajaa, oikeuslääketieteen professori Pekka Karhusta. Syyttäjän mielestä oli räikeää, että he sivuuttivat toisten asiantuntijoiden mielipiteitä.
Kovaa tekstiä.
Puolustusasianajaja Jussi Savonen antoi samalla mitalla takaisin syyttäjälle ja poliisille. Poliisitutkinta oli suoritettu erittäin huonosti,
- Kaikki huomio kiinnitettiin yhteen kaarevaan vammaan ja sivuutettiin onnettomuuden kokonaisuus. Esimerkiksi kummaltakaan vainajan tai Järvilehdon tutkineilta lääkäriltä ei kysytty miten uhrien vammat sopivat eri paikoille. Uhrin vaatteet ovat kadonneet. Esitutkintapöytäkirjasta jätettiin pois olennaisia valokuvia. Poliisi ei kertonut Järvilehdolle lainkaan krp:n asiantuntijan käsityksestä, jonka mukaan amnesia on todellinen, Savonen luetteli.
Muuten perjantai oli oikeudessa ainakin yleisölle rauhallinen. Aamulla kuultiin lääkäritodistaja, joka totesi että onnettomuuksissa kaikki on mahdollista, jollei päässä ole ampumavammaa. Yritä nyt siinä tehdä johtopäätöksiä.
Korvauksiin liittyvän osan oikeus käsitteli suljetuin ovin. Oli aikaa kuunnella sateenkin ropinaa.
Kiirettä ei pidä hovioikeuskaan. Se antaa päätöksen vasta 30. marraskuuta
Uusimmat
-
11:07
Tanskasta löytyi hai pyörätieltä – taas
-
11:01
Halpaa olutta ja saunamaiset olosuhteet – tätä Leijonat-fanit voivat odottaa Prahassa
-
10:59
MTV seuraa: Olosuhde yllätti MM-rallitähdet – Kalle Rovanperä maksoi rengasvalinnastaan
-
10:58
Protestiliikkeestä radikaaliin oikeistoon: Vaihdos Soinista Halla-ahoon näkyy edelleen perussuomalaisten äänestäjissä
-
10:39
Osaatko kuoria ja pilkkoa ananaksen? Kätevällä taktiikalla onnistut!
-
10:26
Roope Hintz nousi harvalukuiseen kerhoon – myönsi tuskastumisen: "Mennyttä ei voi hallita”"
-
10:14
MTV Malmössä: Kritisoitu Israel Euroviisujen finaaliin, näin ilta sujui areenalla: "Ehkä pientä häiriköintiä oli"
-
10:05
Mies syytettynä kihlatun kidutusmurhasta: Kemiallisia palovammoja ja kuristamista
-
10:05
Kommentti: Läskiviha ei paranna lihavuutta
-
10:01
Veera vihasi liikuntaa ja kehoaan, kunnes yksi asia muutti kaiken – "On vapauttavaa sanoa ääneen olevansa lihava"
-
09:59
Pöllöraati pui SDP:n nousua: "Hyödyt valuvat Lindtmanille, vaikka ukkoa ei näy missään"
-
09:42
Ennätyslämmin merivesi uhkaa koralleja kaikkialla maailmassa: "Haalistuminen on kuin kuume ihmisillä"
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
Perheenäiti poltettiin elävältä Vantaalla – ex-puolisoa syytetään kunniamurhasta
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
08:22
Yksi henkilö kuoli liikenneonnettomuudessa Jyväskylässä
-
08:20
Putin: Venäjän pääministeri saa jatkaa tehtävässään
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
Lataa lisää