Järkyttynyt kauppakeskuksen johtaja kommentoi Oulun puukotusta: "Ajatuksemme ovat uhrin ja läheisten luona"

Osuuskauppa Arina kertoo olevansa järkyttynyt Oulussa tapahtuneesta 12-vuotiaan puukotuksesta. Rikos tapahtui keskustassa sijaitsevassa Valkea-kauppakeskuksessa, jonka omistaja Arina on.

– Tapahtunut on järkyttänyt suuresti meitä kaikkia ja tällä hetkellä keskitymme kriisiavun järjestämiseen Valkean henkilökunnalle ja vuokralaisillemme. 

– Ajatuksemme ovat myös uhrin ja hänen läheistensä luona. Toivomme hänen pikaista toipumistaan, toteaa Kauppakeskus Valkean kauppakeskusjohtaja Heli Sironen.

Arina kiittää myös Reilaa, jonka järjestyksenvalvojat toimivat osuuskaupan mukaan tilanteessa erinomaisesti ja tehokkaasti.

– Yksi järjestyksenvalvojistamme oli tilanteen välittömässä läheisyydessä ja pääsi siten aloittamaan ensiavun antamisen uhrille heti.

Toinen järjestyksenvalvoja sai otettua epäillyn tekijän kiinni, ja siten estettyä lisävahingot muille asiakkaille ja henkilökunnalle. Heidän ammattitaitonsa sekä ensiavun antamisessa uhrille, että tekijän nopeassa kiinniottamisessa oli ensiarvoisen tärkeää, Sironen kiittää.

Osuuskauppa Arina kiittää myös poliisia ja ensihoitoa yhteistyöstä surullisessa tilanteessa.

Kauppakeskus jatkaa tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa tilanteen selvittämiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat