Järjestöjohtaja: Leikkaukset voivat kiihdyttää pakolaistulvaa

Kehitysyhteistyöjärjestöissa varaudutaan tuntuviin määrärahaleikkauksiin. Helsingin Sanomien mukaan hallitus leikkaa ensi vuonna kansalaisjärjestöjen kehitysaputuesta 43 prosenttia eli lähes 50 miljoonaa euroa.

Suurimman tuen saaja Suomessa on kirkon Kirkon Ulkomaanapu. Toiminnanjohtaja Jouni Hembergin mukaan leikkaukset haittaavat osaltaan Välimeren pakolaisongelman hoitamista.

– Paras tapa estää pakolaisten lähtemistä on se, että autetaan ihmisiä siellä heidän kotiseudullaan. Suurin osa pakolaisista haluaisi kuitenkin olla siellä, missä heidän kotinsa on. Mutta jos elinolot konfliktien ja köyhyyden takia ovat huonot, silloin ihmiset lähtevät liikkeelle. Ja nyt suurimmat joukot tulevat Syyriasta, Eritreasta sekä Pohjois- ja Länsi-Afrikasta. Nämä ovat juuri niitä alueita, joilla me teemme työtä.

Hembergin mukaan leikkaukset tarkoittavat sitä, että avustustyötä pitää sulkea todella nopeasti.

– Tässä täytyisi muistaa se, että tänne saapuvat pakolaiset maksavat kymmeniä kertoja enemmän kuin heidän auttamisensa lähtömaissa.

Kirkon Ulkomaanapu tekee työtä parissa kymmenessä maassa. Lopetusuhan alla on toiminta jopa seitsemässä maassa. Hemberg sanoo, että leikkauksilla on vaikutuksia myös ulkomaanavun työntekijämäärään. Osassa järjestöissä yt-neuvotteluista on jo ilmoitettu.

Kehitysaputukia saa kaikkiaan sata kansalaisjärjestöä.

Lue myös:

    Uusimmat