Sade sekoitti Kenian MM-rallin tuloslistaa Toyotan hyväksi lauantain viimeisellä erikoiskokeella.
Päivän päättäneellä Sleeping Warriorin pätkällä alkoi sataa, kun WRC-luokan kärkinimet starttasivat 31-kilometriselle erikoiskokeelle. Olosuhteista tuli äärimmäisen liukkaat, sillä tielle alkoi muodostua mutaisia paikkoja.
Suurin kärsijä oli kilpailussa kolmantena ajanut Ott Tänak, jonka Hyundain tuulilasi huurtui sisäpuolelta. Tänak joutui pysäyttämään kilpurinsa kesken pätkän ja pyyhkimään huurut pois lasista kartanlukijansa Martin Järveojan kanssa.
Virolaistähti menetti lopulta aikaa kaksi minuuttia nopeimpiin kuljettajiin nähden ja putosi kokonaistilanteessa neljänneksi MM-sarjaa johtavan Toyota-kuskin Sebastien Ogierin taakse.
– Tänakille tuli ongelmia, kun häneltä meni näkyvyys. Se puolestaan nosti meidän kuljettajiamme ylöspäin. Meidän kannaltamme päivä oli aika onnistunut, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala sanoi MTV Urheilulle.
Hyundain Thierry Neuville johtaa Safari-rallia minuutin turvin ennen Toyotan japanilaista Takamoto Katsutaa. Ogier on puolestaan 18,1 sekuntia Katsutaa jäljessä.
Tänak taisteli ennen ongelmiaan kisan kakkossijasta Katsutaa vastaan, mutta nyt hän on yli minuutin päässä palkintosijasta.
– Alkoi jo näyttää siltä, että Hyundaille tulee kaksoisvoitto. Nyt tilanne helpotti siinä mielessä, että Katsuta on toisena ja Ogier kolmantena. Se nosti meidät valmistajien pisteissä parempaan asemaan, Latvala summaili.
– Mutta mitään ei ole vielä varmistettu. Sunnuntaina on varmasti ankarampaa tien puolesta.
Ogier havittelee tämän vuoden mestaruutta, kun taas Katsuta kerää edelleen kokemusta tulevaisuuttaan varten. Tallipomo Latvala antoi kuitenkin selkeän viestin.
– Emme halua tehdä mitään tallimääräyksiä. Katsuta ei vaikuta tiimipisteisiin, ja Ogier saa kolmannella sijallakin kakkostilan pisteet tallille.
– Tämä on sellainen kisa, jossa mitä vain voi vielä tapahtua. On parempi antaa poikien mennä normaalisti. Täytyy muistaa, että Katsutalla on pelissä hänen ensimmäinen podium. Hän haluaa sen, eikä ainakaan vaaranna sitä. Hän saattaa itsekin miettiä asiaa siten, että hän ottaa varmemman päälle, kun lähtee sunnuntaina ajamaan kilpaa Ogierin kanssa, Latvala puntaroi.
Kenian Safari-ralli päättyy sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on yhteensä viisi erikoiskoetta.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää