Jari Aarnio hovioikeudessa: Emme oikeasti tiedä tynnyrien sisällöstä mitään

Helsingin hovioikeudessa on kuultu tänään Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota törkeistä huumerikossyytteistä. Aamupäivän aikana Aarnio kyseenalaisti muun muassa tiedot siitä, mihin väitteet noin 800 kilon pilvikaupasta perustuvat.

Syyttäjän mukaan Aarnio on junaillut noin 800 kilon huumetynnyrit Suomeen. Viranomaiset avasivat yhden Aarnion junailemiksi väitetyistä tynnyreistä ja löysivät 140 kiloa hasista.

Aarnion mukaan kukaan ei voi yhden tynnyrin huumelöydöksen perusteella todeta, että kaikissa muissa samanlaisissa Hollannista lähetetyissä tynnyreissä olisi ollut hasista. Hän huomauttaa, että esimerkiksi yhdeltä huumetynnyrien vuoksi tuomitulta löytyi amfetamiinia ja yhdestä samanlaisesta tynnyristä Tanskasta poliisi on löytänyt kirjallisen todisteen mukaan kokaiinijäämiä.

– Tämä on yksi näistä tämän jutun kummallisuuksista, missä asiat saa jonkun itsestäänselvyyden jonkun päättelyketjun jälkeen. On saatu selville, että on henkilö, joka on lähettänyt tynnyreitä eri puolille Eurooppaa. Hän on myös kertonut, miten ne tynnyrit ovat hänelle tulleet. Että hän ei ole niitä itse pakannut tai avannut, vaan lähettänyt ne eteenpäin.

Aarnion mainitsemista tynnyreistä on jo jaettu tuomioita kokonaan erillisessä oikeudenkäynnissä, jossa tuomittiin muita henkilöitä törkeistä huumausainerikoksista.

Syyttäjän mukaan hasikset on masinoinut Suomeen kuitenkin Aarnio, joka kiistää syytteet. Hänen mukaansa huumepoliisi on ainoastaan pitänyt yhteyttä tietolähteisiin ja tutkinut epäiltyjä rikoksia.

Pitää Vilhusen kertomusta sepitteenä

Aarnio vastasi aamupäivän aikana lisäksi muun muassa eräisiin hänen rikoskumppaneinaan tuomitun Keijo Vilhusen ja Malmin naisen eli Mari Romanon esitutkinnassa kertomiin väitteisiin. Vilhusen tarina on muuttunut esitutkinnan ja oikeusjutun aikana useita kertoja, ja Romano on kiistänyt oikeudessa esitutkintakertomuksensa. Osa Romanon kuulusteluista on asetettu hyödyntämiskieltoon.

Aarnion mukaan Vilhusen kertomus on sepitettä, vaikka tämä on hovioikeudessa palannut väitteisiinsä erilaisista Aarnion antamista toimeksiannoista. Aarnio keskittyi pikkutarkasti muun muassa Vilhusen esitutkinnan väitteeseen, jonka mukaan tämä olisi hommannut Aarniolle erään muovipussin kiireistä kuljettamista varten erään United Brotherhoodin jäsenen auton.

– Jos joku olisi nähnyt, että Aarnio ajaa (UB-miehen) autolla, niin Vilhunen olisi joutunut melko kummalliseen valoon, Aarnio sanoo.

Aarnio kummeksui syyttäjän väitettä, että muovipussin sisällä olisi toimitettu ennakkomaksu huumelastista. Hänen mukaansa huumemaailmassa ei yleensäkään toimita kuvatulla tavalla, eikä muovipussin sisällöstä ole varmaa tietoa.

Romanon esitutkintakertomuksesta Aarnio tyrmäsi muun muassa kertomukset kahdesta huumekätköstä. Romano kertoi muun muassa tien varressa olleesta kätköstä, ja autokatoksessa olleesta piilosta. Aarnion mukaan tienvarsikätkö olisi ollut epäammattimainen ja autokatoksen kätkölle taas ei nähnyt paikalta, josta sitä Romanon mukaan tarkkailtiin.

Käräjäoikeus katsoi vuodenvaihteessa, että Aarnio on satojen kilojen huumekauppaa pyörittänyt Pasilan mies. Aarnio tuomittiin törkeistä virka- ja huumerikoksista kymmenen vuoden vankeuteen. Hänellä on myös lainvoimainen kolmen vuoden tuomio niin sanotusta Trevoc-haarasta, joka koski Aarnion kaksoisroolia seurantalaitehankinnoissa poliisille.

Aarnio on kiistänyt rikokset. 

Aarnio vaatii syytteiden hylkäämistä 2:02

Lue myös:

    Uusimmat