Jari Aarnio rennon oloisena julkisuuteen ensi kertaa vankilasta vapautumisensa jälkeen: "Teot, mistä minut on tuomittu, koskevat työtäni"

Jari Aarnio kertoo, mitä hän häpeää 1:24
Jari Aarnio kertoo, mitä hän häpeää.

Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö ja huumerikoksista pitkän tuomion istunut Jari Aarnio astui tänään julkisuuteen ensimmäisen kerran vapautumisensa jälkeen Porin SuomiAreenassa. Aarnio osallistui keskusteluun, jossa puhuttiin häpeästä.

Aarnio pääsi helmikuussa vankilasta koevapauteen. Jalkapantavalvonta jatkui kesäkuuhun asti, mutta siitä lähtien mies on ollut täysin vapaa.

Aarnio saapui Poriin hyväntuulisena. Hän kertoi MTV Uutisille lyhyesti ennen lavalle astumista, että mitään ylimääräisiä turvajärjestelyjä ei hänen takiaan ole järjestetty.

Ennen kuin Jari Aarnio alkoi puhua, yleisöltä kysyttiin kuinka monen mielestä Aarnion pitäisi hävetä. Keskustelun juontaja Harri Saukkomaan mukaan noin kolmasosa nosti kätensä.

Seuraavaksi Aarniolta itseltään kysyttiin, häpeääkö hän.

– Nämä teot, mistä minut on tuomittu, koskevat minun työtäni. Olisi täysin eri asia, jos ne koskisivat yksityiselämääni. Se hävettää, että minun olisi pitänyt kirjata työssäni kaikki ylös, koska en ollut varautunut siihen, että minulta kysytään niistä asioista 15–20 vuotta myöhemmin, Aarnio muotoili.

– Meillä on sellainen oikeusjärjestelmä Suomessa, että syyttäjä esittää tapahtumankuvauksen. Oikeudessa punnitaan, kumpi sen taistelun voittaa. Oikeusjärjestelmä on tällaiseen lopputulokseen tullut ja minut rangaistukseen määrännyt. Olen sen kärsinyt. Olen ollut alusta saakka puolustukseni kanssa asiasta ja tuomiosta eri mieltä, eikä se mielipide tule muuttumaan, Aarnio sanoi.

Häpeäisit edes! Kenen pitäisi hävetä ja miksi? 9:18
Näin Jari Aarnio osallistui häpeä-keskusteluun.

Pahoillaan perheensä puolesta

Aarnio toivoi voivansa siirtyä nyt elämässä eteenpäin eikä hän halua enää vatkata samoja asioita uudestaan. Hän totesi myös, että häntä on kohdeltu kovalla tavalla julkisuudessa.

– Myös se toisen häpäisy valheellisilla ja epärehellisillä tiedoilla, niin onhan se väärin, Aarnio sanoi.

Aarnio kertoi olevansa erityisesti pahoillaan perheensä ja läheistensä puolesta.

– Perheeni on saanut kärsiä tästä kaikesta kohtuuttoman paljon ja se hävettää minua. Kaikesta huolimatta perheeni on seissyt rinnallani. Esimerkiksi poikani kävi katsomassa minua vankilassa joka kerta, kun se oli mahdollista. Ei kukaan isä toivo sellaista lapselleen, Aarnio kertoi.

Ennätysyleisö paikalla

Raatihuoneenpuiston lavan edusta tuli täyteen ihmisiä ja paikalle saapui ennätyssuuri yleisö.

Aarnio kertoi kulkeneensa Porin kaduilla jo ennen hänen esiintymistään. Ihmiset pysäyttelivät häntä ja suhtautuivat häneen hyvin.

Aarnio tuomittiin aikanaan yhteensä 13 vuoden vankeuteen Trevoc- ja huumejutussa. Ensikertalaisena hän istui tuomiostaan puolet.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat