Japanin tulvissa on kuollut jo 15

Japanin tulvat ovat vaatineet jo 15 kuolonuhria, paikallinen media kertoi lauantaina. Pelastustyöt eristyksiin jääneiden ihmisten saamiseksi turvaan jatkuvat edelleen.

Rankkasateet aiheuttivat tällä viikolla tulvia Kyushun saarella, joka on eteläisin Japanin neljästä pääsaaresta. Fukuokan prefektuurissa sadetta saatiin keskiviikkona yli 50 senttimetriä 12 tunnissa.

Mutainen ja liejuinen maaperä on vaikeuttanut pelastustöitä. Jiji Press -uutistoimiston mukaan yli 600 ihmisen uskotaan edelleen olevan eristyksissä.

Tv-kuvissa näkyi, kuinka eräällä eristyksissä olevalla alueella asukkaat olivat kiivenneet puihin ja näyttivät pelastajille SOS-tekstiä.

Japanin hallitus on lähettänyt alueelle pelastustöihin noin 12 000 poliisia, palomiestä ja rannikkovartioston jäsentä.

Lue myös:

    Uusimmat