Japanilaiset ovat tunnettuja oudoista keksinnöistään. Miltä kuulostaa unikypärä metrossa nukkumista varten tai siivoava kissa?
Henkilökohtainen sateenkerääjä
Tämä keksintö ei ole vaatinut muuta kuin sateenvarjon kääntämisen kuperasta koveraksi. Keskelle varjoa on tehty reikä ja siihen on asetettu muoviputki, joka johtaa kädessä kannettavaan muovikanisteriin.
Kätevää, näin sadevedet eivät mene hukkaan kaupungilla kävellessä.
Unikypärä
Nukahteletko metroissa tai muissa julkisissa kulkuneuvoissa? Kiusallista, etenkin jos heräät nojaten jonkun toisen olkapäähän.
Ratkaisuksi japanilaiset ovat kehittäneet kypärän, jonka niskapuolella on imukuppi. Imukuppi asetetaan metron seinään kiinni, jolloin pää ei pääse retkahtamaan nukahtaessa. Kypärän etupuolelle asetetaan vielä kyltti, joka kertoo kanssamatkustajille millä pysäkillä nukkuvan matkaajan pitäisi jäädä pois kyydistä.
Voipuikko
Tähän asti olet voinut voidella vain huulesi käsilaukusta löytyvällä huulirasvapuikolla, mutta voipuikon avulla voit mehevöittää myös eväsleipäsi helposti. Puikkoa käyttämällä vältyt myös voiveitsistä syntyvältä tiskiltä.
Jalkamopit
Pölyt saavat kyytiä lattioilta, kun asetat kissasi tassuihin tossut, joissa on heiluvat rätit pohjassa. Näin lattiat puhdistuvat jatkuvasti kissan tallustellessa ympäri taloa. Mutta suostuuko kissa tällaiseen siivousyhteistyöhön, se onkin sitten jo toinen asia.
Panoraamapääkamera
Panoraamakuva, joka ei koskaan lopu. Jos et halua menettää kuvastasi oikeaa etkä vasenta reunaa, on aika hankkia panoraamapääkamera.
Tämä japanilainen keksintö on kuin seppele päässä, kukkien tilalla vain on kymmenen kameraa vierekkäin päätäsi kiertämässä. Tällä keksinnöllä saat aikaan 360 astetta kiertävän panoraamakuvan.
Nuudelinsyöjän hiussuoja
Pitkä tukka valuu helposti nuudeleiden joukkoon nuudelisoppaa ryystäessä. Ja mikä pilaisikaan paremmin ruokanautinnon, kuin annoksesta löytyvä hius?
Ratkaisuna ongelmaan voit käyttää pyöreää maskia, jonka keskellä on reikä silmiä, nenää ja suuta varten. Maski pitää hiukset nätisti kasvojen takana, eivätkä hiukset joudu erehdyksessä lautaselle.
Studio55/Tuuli Lindgren
Lähde: weirdworm.com
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää