Jannika B esiintyi televisiossa jo vuonna 1987 – someseuraaja kiinnitti yhteen asiaan huomionsa

Myös Jannika B hurahti suosittuun TikTok-videopalveluun karanteenin aikana – tässä hänen vinkkinsä menestyksekkään videon tekoon 4:44
Jannika B kertoo vinkit hyvän TikTok-videon tekoon!

Jannika B seurasi hämmentyneenä Turun vappuriehaa vuonna 1987.

Laulaja Jannika B julkaisi hauskan videon somessaan vappuriehasta vuodelta 1987. Videolla nuori artisti seuraa Turun vappujuhlallisuuksia isänsä sylissä. Vapputapahtuma televisioitiin ja mieskuoron esiintyessä pienen laulajan hämmentynyt ilme tallentui kameroille.

– Hämmentynyt vapunviettäjä vuonna -87! Jannika B on kirjoittanut julkaisemansa videon yhteyteen.

Postaus on saanut artistin seuraajat kommentoimaan monilla sydänemojeilla.

– Så söt, artistikollega Krista Siegfrids kirjoittaa.

– Voi että kun on suloinen. Hyvää vappua, toinen kirjoittaa.

– Selvästi sävelkorvaa resonoi, kolmas ihastelee.

– Onpas sulla ollut paksu tukka jo noin pienenä, eräs lisäsi.


Lue myös:

    Uusimmat