Jannika B avoimena äitiydestä: "Lapsen myötä maailmantuska oli tosi vahvasti läsnä"

Jannika B julkaisee uutta musiikkia tällä viikolla. 

Laulajatähti Jannika B julkaisee ylihuomenna keskiviikkona 19. lokakuuta uuden singlensä Skumppalaulu. Kyseessä on toinen kappale, jonka hän julkaisee esikoislapsensa Martan syntymän jälkeen. 

Jannika B vieraili tänään maanantaina Huomenta Suomessa kertomassa muusikon arjestaan ja siitä, miten Skumppalaulu sai alkunsa. 

– Lapsen myötä tällainen maailmantuska oli tosi vahvasti läsnä, mutta jotenkin sen kanssa on oppinut elämään. Äitinä tulee mietittyä hirveästi omaa lapsuutta ja nuoruutta ja sitä, mitä haluaa opettaa omalle lapselleen.

– Tuli kouluttua omia vanhoja päiväkirjoja ja totesin, että ostamme kassakaapin, johon se laitetaan, ettei Martta sitä vahingossakaan löydä. Kappale syntyi nuoruuden iloisuudesta, jolloin ei tiedetty mitään maailmantuskasta, vaan elettiin hetkessä ja kilisteltiin elämälle, Jannika B kuvailee nauraen. 

Jannika B ja muusikkopuoliso Toni Wirtanen toivottivat esikoisensa tervetulleeksi elokuussa 2015. Jannika B kertoo haastattelussa, että pienokainen on melkoinen persoona, joka tuntuu saaneen molempien vanhempiensa parhaat piirteet. 

– Tyttäremme on äärimmäisen iloinen, avoin ja rohkea. Hän saattaa mennä moikkaamaan ihmisiä kaupassa, vaikka hän on vasta vuoden ja kuukauden ikäinen niin hän uskaltaa mennä. Juuri hänen isänsä kanssa todettiin, että kunpa tuo rohkeus ja avoimuus säilyisi.  

Lue myös:

    Uusimmat