Janne Katajan hometalolle purkutuomio?

Janne Kataja Radio Novan uusi aamujuontaja.
Janne Kataja aloitti Radio Novan Aamun Radion juontajana tammikuussa.
Julkaistu 02.02.2011 12:54

Juontaja Janne Katajan hometalon korjaaminen maksaisi arvion mukaan vähintään 138 000 euroa.

Radio Novan juontajana työskentelevä Janne Kataja osti Ulla-vaimonsa kanssa Riihimäellä sijaitsevan vanhan puurakenteisen omakotitalon vuonna 2008. Sata vuotta vanhasta talosta he maksoivat 200 000 euroa.

Katajat myivät talon perhetutulleen helmikuussa 2010. Ostaja huomasi talossa kosteus- ja homeongelmia, ja kaupat purettiin lokakuussa 2010. Katajat vaativat oikeudessa kaupanpurkua talon heille myyneeltä henkilöltä.

Katajien Riihimäen käräjäoikeudelle toimittamassa lausumassa käy ilmi, että hometalo on järkevämpää purkaa kuin korjata, koska korjauskustannukset kasvaisivat liian suuriksi. Talon korjaamisesta tehty kustannusarvio on noin 138 000 euroa. Koska kyseessä on kustannusarvio, voivat todelliset kustannukset nousta vieläkin korkeammiksi.

Kiinteistönvälittäjän lausumassa antaman arvion mukaan omakotitalon arvo on enää noin 60 000 euroa. Hinnanpudotusta olisi siis tapahtunut homeongelman takia 140 000 euroa.

Lausuman mukaan talon home- ja kosteusongelmat johtuvat yläpohjan ja ulkoseinän höyrysulun tekemisestä määräysten vastaisesti. Asiaa on pahentanut se, että julkisivusta ja yläpohjasta puuttuu tuuletusväli ulkoseinän/vesikaton ja lämpöeristeen välistä.

Hometalokaupoista käydään ensi viikon tiistaina valmisteluistunto Riihimäen käräjäoikeudessa. Katajat vaativat kauppojen purkamista sekä myyntihinnan takaisinmaksua korkoineen. Asunnon myyneeltä henkilöltä vaaditaan myös muun muassa kuntotarkastuskulujen korvaamista. Lisäksi häneltä vaaditaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

Kataja kertoi lokakuussa MTV3.fin Viihdeuutisille, että on joutunut hometalon takia ottamaan lisää lainaa useita satoja tuhansia euroja.

Katajien talon mahdollisesta purkamisesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)

Tuoreimmat aiheesta

Janne Kataja