Janita törmäsi autollaan peuraan ja ajoi pois paikalta – pian hänelle alkoi tulvia vihastuneita viestejä: "Apua olisi kiva saada ilman lynkkaamista"

Raumalaisnainen törmäsi automatkallaan peuraan, joka oli yhtäkkiä jolkotellut keskelle tietä. Kysyttyään neuvoa tilanteessa toimimiseen sosiaalisessa mediassa, hän yllättyi palautteen äkäisyydestä. Peurakolarin sattuessa tulisi muistaa nippu ohjeita.

Raumalta Orivedelle matkustanut Janita Sulkanen ajoi Turuntietä 80 km/h rajoitusalueella Nokian kohdalla, kun tielle oli jolkotellut peura. Eläin oli jähmettynyt keskelle tietä.

– Näin peuran vasta, kun se oli 15 metrin päässä. Sain ohitettua sen todella täpärästi. Oli sekunnin sadasosista kiinni, että se olisi tullut tuulilasista läpi, Sulkanen sanoo.

Rajusta väistöliikkeestä huolimatta auton keula töytäisi peuraa takapuolesta. Auton etukulmaan tuli lommo. Sulkanen kertoo ehtineensä nähdä taustapeilistä, että peura juoksi pois paikalta, mutta eläin oli nopeasti hävinnyt autoilijan näköpiiristä.

Yksityisviestejä alkoi sadella

Sulkanen kertoo joutuneensa vastaavaan tilanteeseen ensimmäistä kertaa, ja hän kuvaili olleensa shokissa. Myös hänen kyydissään ollut vauvansa oli huutanut pelästyessään äkillistä kääntöliikettä. 

Nainen kertoo jatkaneensa ajamista. Hän oli kuitenkin pyytänyt eläinten pelastamiseen tarkoitetusta Facebook-ryhmästä vinkkejä, miten vastaavassa tilanteessa pitäisi toimia.

– Puhelimeni sammui sitten. Sain sen yöllä takaisin päälle ja siellä olikin sitten tullut yksityisviestiä, kommenttia ja vihaista palautetta. Sanottiin muun muassa, etten välitä peuroista, mutta enhän minä olisi pyytänyt apua, jos en niistä välittäisi, hän kertoo.

Sulkasen mukaan hänelle oli tullut täysin yllätyksenä, että hätäkeskukseen tulisi soittaa välittömästi, vaikka näkisi eläimen kävelevän tiehensä.

– Jos apua pyydetään, olisi kiva sitä saada ilman lynkkaamista. Ilmoitin sitten yöllä tapahtuneesta hätäkeskukseen, mutta peuran kohtalosta en osaa sanoa.

Näin tulee toimia peurakolarissa

Peurakolarin sattuessa tulee soittaa välittömästi hätänumeroon riippumatta siitä, oliko eläin kuollut, loukkaantunut tai juossut pois paikalta, neuvoo Kaakkois-Suomen riistapäällikkö Erkki Kiukas Suomen riistakeskuksesta. 

Kuljettajan on vaikea arvioida, kuinka pahasti eläin on mahdollisesti loukkaantunut, ja se voi jatkaa matkaansa haavoittuneena pitkäänkin.

– Olisi hyvä jos saisi merkattua onnettomuuspaikan tai kerrottua puhelimessa mahdollisimman tarkan kuvauksen siitä. Jos on GPS-systeemiä, siitä voi ottaa koordinaatit. Kun sinne poliisi hälyttää virka-apuhenkilöt paikalle, niin he tietäisivät mahdollisimman tarkan paikan, riistapäällikkö sanoo.

Toimi näin:

  • Varoita muuta liikennettä
  • Huolehdi loukkaantuneista
  • Hälytä poliisi paikalle soittamalla hätänumeroon 112
  • Anna riittävä paikkakuvaus
  • Merkitse onnettomuuspaikka

Lähde: Suomen riistakeskus

Kuten missä tahansa kolarissa, oman ajokin matkustajien vointi on syytä tarkistaa ensimmäisenä. Sen jälkeen voi siirtyä katsomaan, kuinka eläimelle kävi.

– Monta kertaa ne saattavat jäädä siihen tien penkalle. Jos on itsellä kyky ja taito, niin eläimen voi lopettaa siihen. Mutta kaikilla ei siihen taitoa ole, niin silloin virka-apu tulee paikalle lopettamaan elukan kärsimykset.

Kuollut eläin tulisi siirtää pois tieltä, ettei siitä ole vaaraa muille autoilijoille.

Printattava riistaonnettomuusmerkki tulisi löytyä autosta

Kun auto on pysähdyksissä onnettomuuspaikalla, on erittäin tärkeää myös varoittaa muuta liikennettä ajoneuvon hätävilkkuja ja varoituskolmiota käyttämällä.

Onnettomuuspaikalle tulisi jäädä odottamaan, kunnes hätäkeskus on antanut toimintaohjeet. Jos eläin on luikkinut tiehensä, hätäkeskukseen tulisi ainakin kuvailla mihin suuntaan se on lähtenyt. 

Riistapäällikkö Kiukas suosittelee, että jokaisen autosta tulisi löytyä riistaonnettomuusmerkki, jolla riistakolarin paikan voi merkitä selkeämmin tienreunaan.

Lue myös:

    Uusimmat