Jani Wickholm vauva-arjesta: Terapeuttista

Laulaja Jani Wickholm on totutellut vanhemmuuden ihmeisiin tultuaan isäksi maaliskuun alussa.

Idols-ohjelmasta muistettavasta Jani Wickholmista tuli isä pari viikkoa sitten. Vauva-arki on lähtenyt muusikon mukaan vaivattomasti käyntiin.

– Voisin sanoa, että suhteellisen hienosti ja vaivattomasti ovat hommat sujuneet. Lapsen ehdoilla tässä mennään, eli hänen mukaan kulkee päivärytmi. Aika hienosti hoidamme lasta tasapuolisesti, olen pikkuhiljaa sisäistänyt vaipanvaihdon salat.

Uuteen elämäntilanteeseen totuttautumisessa Jania on auttanut se, että muusikko kuvailee valmentuneensa henkisesti isyyteen jo 19-vuotiaasta asti. Muusikon uraa mies ei kuitenkaan ole laittamassa jäihin.

– Yrittäjänä työtehtävät ovat elintärkeitä, oikeastaan minun hommistani ja yritystoiminnasta on kiinni perheen toimeentulot. Musiikkituotantoja teen omalla studiolla ja parhaillaan on myös uusi levy teossa.

Wicholmin esikoinen on jo muutaman viikon iässä kiinnittänyt huomiota musiikkiin.

– Se on mielenkiintoinen piirre, että kun musiikkia kuuluu, niin kaikki sählinki ja täpinä loppuu. Skidi on heti korvat höröllä, laulaja kertoo.

Jani uskookin tyttären tottuneen musiikkiin jo vatsassa ollessaan. Tuore isä kuvailee vauvanhoidon päästävän aikuisenkin välillä tutkimaan elämää ja rentoutumaan.

– Vauvan elämää on kiva katsoa vieressä ja olla siinä osallisena. Aikuinenkin saa hyvällä omatunnolla elää omaa lapsuuttaan sivussa, lukea vaikka kirjaa vauvalle. Murheista pääsee irti ja onhan se hauskaa leikkiä ja järjestää vaikka pehmolelulle ristiäiset. Tämä on terapeuttista. Voisi sanoa, että vanhemmuuden suola, aikuinen saa välillä olla lapsi.

(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)

Lue myös:

    Uusimmat