Takavuosien Idols-tähti Jani Wickholm kertoo terveysongelmistaan.
Idols-ohjelman ensimmäisellä, vuosina 2003–2004 esitetyllä tuotantokaudella toiseksi sijoittunut laulaja Jani Wickholm kertoo kotisivuillaan, miksei häntä ole näkynyt esiintymislavoilla. Wickholm kirjoittaa olleensa sairauslomalla ja palaneensa totaalisesti loppuun ammatissaan.
– Tästä on kysymys, jota sairaspäiväraha A:ssa käsitellään maksakirroosina, hän kirjoittaa.
Wickholmin mukaan maksakirroosi on vaivannut häntä jo seitsemän vuoden ajan. Nyt hän on kuitenkin saanut sairautensa hoitoon oikean lääkityksen.
– Kyse ei ole alkon ihanan viipyilevästä mausta, vaan geeniperimän tekijöistä. Vaarini kuoli 52-vuotiaana. Niin vaarallista se meille on, Wickholm kirjoittaa.
– Mutta poissaoloni ei siis rajoitu tähän, vaan mielen loppuunpalamiseen, stressitasoon ja vaikka mihin, miksi nyt olin Akutassa psykiatrisessa hoidossa. Juuri tänään kotiuduin ja mm. verenpaineeni on tosi hyvä, mutta häilyvä esim. ärsytettäessä tai muuta stressiin edes hiukan vivahtavaakaan. Stressi oikeasti tappaa myös talossa ja puutarhassa, hän jatkaa.
Wickholm kannustaa tekstissään kaikkia stressaavassa ympäristössä olevia hakemaan apua. Samaa hän suosittelee myös niille, joiden elämässä alkoholi näyttelee liian suurta osaa.
Uusimmat
-
20:08
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
19:47
Leijonien Oliver Kapanen maalipörssin kärkeen, Suomi taltutti Norjan MM-jäällä – näin ottelu eteni
-
19:45
Hävittäjälentäjä yritti Top Gun -tyylistä temppua murheellisin seurauksin – video ei herkille
-
19:39
Leijonat jyräsi Norjan yli – Oliver Kapanen hurjassa maalivireessä!
-
19:32
Kuljettajalta törkeä temppu Helsingissä – poliisi jo valmiiksi paikalla
-
19:32
Carola tyrmistyi Euroviisuista ja Irlannin esityksestä
-
19:22
Debyytille kylmäävä loppu – 29-vuotias nyrkkeilijä kuoli
-
19:01
Windows95man sai Emily in Paris -tähti Lily Collinsilta yksityisviestin viisuesityksestään
-
18:52
Pöyristyttävä hetki Leijonia vastaan – Karri Kivi avasi suunsa Suomen kokemasta vääryydestä
-
18:44
Leijonien pelaajalta uutta tietoa: näin Radko Gudas kommentoi Mäenalasen telomista
-
18:42
Nyt puhuu 10 kertaa Israelin euroviisua äänestänyt PS-poliitikko, joka ei ole aiemmin äänestänyt viisuissa lainkaan
-
18:39
Helsingissä kateissa ollut nainen on löytynyt
-
18:31
Yksi vanhempien pyyntö ihmetyttää varhaiskasvatuksen opettajia: "Tulee itselle ilkeä olo"
-
18:24
Gazan taistelut jatkuivat kiivaina – Israel jatkoi iskuja Rafahiin
-
18:16
Kaksi otettu kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomisesta
-
18:12
Leijonien ottelussa hirvittävä törmäys – Liigasta tutun pelaajan loukkaantuminen aikaisti erätaukoa
-
18:10
Hyi että! Norjalaiselta härski temppu – Leijonat-lupaus Konsta Helenius, 18, loukkaantui tässä tilanteessa
-
17:57
Taylor Swift -fanit kokoontuivat Helsingissä yllättävästä syystä – "Siitä on kasvanut iso perinne"
-
Lataa lisää