Moni venäläinen on matkustanut Helsinkiin tänään Allegro-junalla jatkaakseen muualle Eurooppaan. Yksi heistä on saksalaisen Janin morsian.
Mies seisoo punainen ruusu kädessään odottamassa Pietarista saapuvaa Allegro-junaa Helsingin rautatieasemalla.
Saksalainen Jan on tullut venäläistä morsiantaan vastaan. Hänen tietojensa mukaan nainen oli iltapäiväkolmelta saapuvan matkustajajunan kyydissä, mutta mies sanoo, ettei uskonut asiaa todeksi ennen kuin saa halata tyttöystäväänsä.
– Toivon, että kaikki sujuu hyvin, mutta on liian paljon huonoja kokemuksia. Lento peruttiin ja tämä oli ainoa tapa päästä EU:hun, pelkällä etunimellään esittäytyvä Jan sanoo STT:lle.

Pariskunta menee naimisiin Saksassa
Tyttöystävä matkustaa Suomeen toiseksi viimeisellä Allegro-vuorolla ennen liikenteen keskeytymistä. Parin on määrä jatkaa matkaa Saksaan, jossa he voivat mennä naimisiin. Häitä on Janin mukaan valmisteltu jo kaksi vuotta.
Juna saapuu ja tyttöystävä on kyydissä. Hän ei kuitenkaan halua antaa haastattelua tai esiintyä kuvissa. Varovaisuutta on muutenkin ilmassa, sillä kaikki STT:n haastateltaviksi suostuvat haluavat kertoa vain etunimensä.