Pakolaisten tulva Ukrainasta pois kiihtyy päivä päivältä. YK:n mukaan Ukrainasta on paennut viime päivien aikana jo yli 370 000 ihmistä.
Pääosin matkat suuntautuvat Puolaan, missä jo ennestään asuu noin 1,5 miljoonaa ukrainalaista. MTV:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste raportoi vielä Venäjän hyökkäyksen ensimmäisien päivien aikana Ukrainasta, mutta matkusti täpötäydessä junassa Puolan puolelle viikonvaihteessa.
Artikkelin videoraportilta näkyy, kuinka Kiovan juna-asemalla vallitsi täysi kaaos, kun ihmiset rynnivät jo ennestään täyteen ahdettuihin juniin.
Saraste kuvailee matkaansa tuskalliseksi.
– Istumapaikkaa on näissä junissa turha toivoa. Niitä riittää vain harvoille – ei eniten niitä tarvitseville, vaan röyhkeimmille ja vahvimmille, Saraste kertoo.
Junat ovat myös vailla muita mukavuuksia.
– Edes vessoja ei ole. Tuottaa ihmisille vaikeuksia, kun tulee hädän tarve.
Yli vuorokauden junamatka
Saraste kertoo päässeensä kuin ihmeen kaupalla lopulta viimeisenä matkustajana junamatkalle, joka kesti lopulta 27 tuntia pienelle Przemyslin asemalle Puolassa.
Videoraportilla junamatkan varrelta näkyy, kuinka lukuisat ihmiset odottavat junaa Lvivin asemalla Ukrainan puolella. Kun juniin ei mahdu, perheet voivat joutua odottelemaan päiväkausia.
– Ihmiset yrittävät rynniä keinoja kaihtamatta jo ennestään täpötäysiin juniin. Normaalioloissa junamatka läntiseen Lvivin kaupunkiin kestää noin 6 tuntia. Ja sieltä Puolan rajalle toisella junalla noin tunnin.
Tällä hetkellä junat eivät kuljet päärataa pitkin turvallisuussyistä.
– Välillä matka katkeaa ja juna seisoo tuntikausia odottamaan, että paine Puolan raja-asemalla edes hetkeksi helpottaa. Pysähdys tarjoaa ihmisille kuitenkin tilaisuuden käydä tarpeillaan.
”Olen Tallinnassa turvassa”
Saraste kuvaili tiistaina Uutisaamussa suorassa lähetyksessä tunnelmiaan matkansa jälkeen.
– Olen Tallinnassa turvassa, Saraste sanoo.
Kiovassa pommisuojassakin öitään viettänyt Saraste palasi vielä yleiseen ilmapiiriin kaupungissa. Välitöntä hengenvaaraa hän ei itse kokenut.
