Jami taistelee syöpää vastaan jo viidettä vuotta

Tuusulalaisen Jami Isorinteen, 52, taistelu syöpää vastaan alkoi syksyllä 2005, kun hän löysi rinnastaan kyhmyn.

Pari vuotta myöhemmin kaikki näytti hyvältä; mammografiassa ei näkynyt mitään ja veriarvot olivat kunnossa. Syöpä ei kuitenkaan ollut luovuttanut. Seuraavalla kontrollikäynnillä lääkärit totesivat syövän uusineen ja levinneen maksaan sekä luustoon.

– Naiseksi, jonka piti kuolla toissa kesänä, voin melko hyvin, Jami Isorinne toteaa ja lisää olevansa täysin vakuuttunut siitä, että voittaa myös tällä hetkellä käynnissä olevan erän syöpäänsä vastaan.

Vuonna 2005 löytynyt kyhmy leikattiin välittömästi, minkä jälkeen Isorinnettä on hoidettu pääasiassa sädehoidolla ja sytostaateilla. Keinot näyttivätkin aluksi purevan, mutta kaksi vuotta kestäneen hoitoprosessin jälkeen todettiin, että jo voitetuksi luultu syöpä oli uusiutunut ja levinnyt.

Turha lääkekuuri

Isorinteen syövän todettiin olevan hormoniperäinen, joten leikkauksen ja sädehoitokuurin jälkeen häntä hoidettiin lääkkeellä, jonka tarkoitus oli pysäyttää hormonitoiminta.

– Lääkkeen sivuoireina kärsin kauheista hikoilukohtauksista, joiden takia jouduin muun muassa muuttaamaan työtapojani niin, että hoidin asiakaskontaktini puhelimen välityksellä kasvokkain olemisen sijaan, Isorinne selittää.

– Myöhemmin tajusin, että olin kärsinyt sivuoireista kahden vuoden ajan turhaan, sillä lääke ei tepsinyt ja syöpä uusiutui.

Apua luontaistuotteista

Tieto syövän uusiutumisesta oli sokki, mutta Isorinteen taistelutahto sairautta vastaan vain yltyi. Hän päätti hakea apua luontaistuotekaupasta.

– Olen käyttänyt luontaistuotteita ihan nuoresta asti, joten ne olivat minulle jo ennestään tuttuja. Tavallisen ihmisen on kuitenkin vaikea saada tarpeeksi tietoa oikeista tuotteista ja annostuksesta, joten käytin suhteitani ja sain yhteyden tohtori Matti Toloseen, joka on laillistettu lääkäri. Hän lupautui auttamaan, Isorinne kertoo.

Tolonen suositteli Isorinteelle liutaa luontaistuotteita, joita hän alkoi käyttää "perinteisen" syöpälääkityksen ohella.

– Syöpälääkärit olivat tosin sitä mieltä, että luontaistuotteista ei ole tarpeeksi tutkimustietoa, joten niistä voi olla minulle haittaa.

Helvetilliset sivuoireet

Isorinteen päivittäiseen luontaistuotecocktailiin kuuluu muun muassa orgaanista seleeniä, nestemäistä hainrustouutetta, karnosiinia, kalaöljyä, berberiinia ja d-vitamiinia – yhteensä kymmeniä pillereitä päivässä.

Kesällä 2008 sytostaatit tekivät Isorinteen kuitenkin niin huonovointiseksi, ettei hän pystynyt nielemään mitään, ei myöskään luontaistuotteita. Niinpä ne saivat jäädä muutamaksi viikoksi, ja vasta silloin Isorinne joutui kokemaan, millaisia syöpähoitojen sivuoireet voivat pahimmillaan olla.

– Olin niin huonossa kunnossa, että minun oli pakko hakeutua sairaalan päivystykseen, jossa todettiin melkein kaikkien valkosolujeni kadonneen. Koko elimistössäni jylläsi infernaalinen tulehdus, Isorinne muistelee.

Yleisesti tunnustettua varmuutta ei ole, kuinka iso rooli luontaistuotteilla on ollut syöpäkasvainten nujertamisessa, mutta ainakin ne ovat auttaneet Isorinteen kehoa kestämään varsinaiset syöpälääkkeet.

Hyviä ja huonoja uutisia vuoron perään

Lokakuussa 2008 syöpäsolut olivat hävinneet Isorinteen elimistöstä.

– Loppuvuodesta sain niin sanotusti terveen paperit. Kolme kuukautta myöhemmin maksastani kuitenkin löydettiin jälleen uusia kasvaimia. Kolmessa kuukaudessa olin onnistunut kehittämään kolme uutta kasvainta! Isorinne päivittelee.

Hän aloitti luontaistuotteiden käytön uudelleen välittömästi, mutta sytostaatteja hän joutui odottamaan kuukauden päivät, sillä hänelle aiemmin määrätty lääkitys esti sytostaattien käytön.

– Olin siis kuukauden verran pelkästään luontaistuotteiden varassa. Tämän jälkeen minulle annettiin taas sytostaatteja ja kolmessa kuukaudessa kasvaimet olivat jälleen hävinneet, Isorinne kertaa.

Kerran syöpä, aina syöpä

Isorinne tutkitaan nykyisin kolmen kuukauden välein. Viimeisimmällä kontrollikäynnillä hän sai taas huonoja uutisia, mutta ne eivät sisukasta naista lannista.

– Olen ymmärtänyt, että syöpä tulee kulkemaan mukanani koko loppuelämäni ajan, mutta se ei minua tapa. Tällä hetkellä yritän päästä eroon maksassani olevasta kuuden millimetrin mittaisesta kasvaimesta, ja tiedän jo valmiiksi, että seuraavassa tietokonetomografiassa sitä ei enää näy, sillä hoidan itseäni tavalla, joka on auttanut minua aiemminkin.

– En ole huolissani enkä suostu kuolemaan. Suurin toiveeni on, että saisin itseni vielä niin hyvään kuntoon, että pystyisin tekemään töitä, Isorinne päättää.

Studio55/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat