Jalkapallotähti oli mukana EM-välierässä Ruotsia vastaan – varkaat samaan aikaan kotiovella, yhdellä rosvolla mukanaan Ikea-kassi

Katso videolta: Georgia Stanway iski voittomaalin Espanjaa vastaan EM-välierässä.

EM-puolivälierän Espanjaa vastaan ratkaissut Englannin Georgia Stanwayn koti oli joutua ryöstön kohteeksi, kun hän oli valmistautumassa Ruotsia vastaan pelattavaan välieräotteluun.

Varkaat olivat ajatelleet, että Stanwayn perhe olisi paikan päällä Sheffieldissä seuraamassa ottelua, mutta kotiin olikin jäänyt yksi sukulainen. Varkaat yllättyivät sukulaisen läsnäolosta ja joutuivat pakenemaan tyhjin käsin.

– Se oli katkeransuloinen päivä. Samalla, kun valmistauduimme EM-semifinaaliin saimme järkyttävän tiedon, että talomme oli kohdistunut ryöstön kohteeksi. Varkaat odottivat, että me olisimme poissa. Kun tuurilla heitä esti perheenjäsen, joka ei voinut matkustaa otteluun, Stanwayan isä Paul kertoi The Sunille. 

Paul Stanway haluaa samalla varoittaa muita alueen asukkaita ja kuulosteli mahdollisien todistajien olemassaoloa.

– Haluan antaa pienen varoituksen. Olkaa varovaisia siinä, mitä julkaisette omasta liikkumisestanne, sillä on varmasti hämäriä tyyppejä. Lukitkaa ovenne, tarkkailkaa naapurinne taloa ja olkaa varovaisia. Kaikki tieto on tervetullutta. 

Varkaita oli ilmeisesti kolme, joista kaksi odotti autossa ja kolmas, noin 20-vuotias henkilö yritti murtautua taloon Ikea-kassin kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat