Jalkapallojätti oli lähellä totaalista floppia – tähtiluotsilta hämmentäviä väitteitä

Espanjan jalkapallomaajoukkue oli lähellä katastrofia sen MM-karsintaottelussa Georgiaa vastaan. Espanja iski voitto-osuman vasta lisäajalla. Nyt päävalmentaja Luis Enrique lataa kovaa tekstiä kotijoukkueen toiminnasta.

Espanja oli jo pelannut karsintojen avauspelissä tasan Kreikan kanssa. Voittomaalin Georgian verkkoon viimeisteli Dani Olmo. Enrique oli raivoissaan joukkueensa otteista, mutta nosti esiin pelipallojen vaikutuksen ottelun kulkuun.

– Osa palloista oli tyhjiä ja koko otteluun oli varattu vain kuusi palloa. Menetimme paljon aikaa, kun pallo meni yli rajojen, Enrique sanoi AS:n mukaan lehdistötilaisuudessa.

AS:n mukaan Enrique juoksi itse kertaalleen hakemaan palloa, kun pallopojat loistivat poissaolollaan. 

– Ottelussa pitää olla tarpeeksi kunnossa olevia palloja, jotta se voidaan pelata. Päinvastaisen tekeminen rikkoo sääntöjä ja on epäurheilijamaista, Enrique totesi.

– Pallo pomppi kuin jänis, Enrique jatkoi kritiikkiään soimaamalla nurmikentän kuntoa.

Espanjan MM-karsinnat jatkuvat keskiviikkona, kun se kohtaa kotonaan Kosovon.

Lue myös:

    Uusimmat