Jakki-meritursas innostui joulupaketista Sea Lifessa – katso kuvat

Jakki-meritursas on saanut ensimmäisen joululahjansa Sea Lifessa.
Jakki-meritursas on saanut ensimmäisen joululahjansa Sea Lifessa.Sea Life
Julkaistu 07.12.2012 10:43(Päivitetty 13.12.2012 18:24)

Helsingissä sijaitsevassa merimaailma Sea Lifessa eletään jännittäviä joulunodotuksen aikoja.

Joulunodotus palkittiin jo tällä viikolla, kun Jakki-niminen meritursas sai avata ensimmäisen joulupakettinsa.

Merimaailman väki tietää, mistä Jakki tykkää, joten pakettiin oli kääritty sen herkkuruokaa, rapuja. Merimaailmasta kerrotaan, että Jakki oli innoissaan paketin avaamisesta – melkein yhtä innoissaan kuin sen sisällöstä. Jakin joulumieltä herättelevät myös sen kotialtaaseen laitetut joulupallot.

Ennustuksistaan tunnetuksi tullut Jakki-meritursas viettää tänä vuonna ensimmäistä jouluaan Sea Lifessa. Kovin montaa joulua ei Jakki todennäköisesti näe, sillä mustekalat elävät akvaario-oloissa vain muutaman vuoden.

Myös muut Sea Lifen merenelävät ovat saaneet osansa jouluhumusta. Piraijoille on esimerkiksi pystytetty oma joulukuusi, seeprahai puolestaan osallistunee tänäkin vuonna joulusiivoukseen.

Piraijoille on pystytetty joulukuusi altaaseen.Sea Life

Jakki-meritursaan kotialtaassa on myös joulupalloja.Sea Life

Jakki-meritursas innostui joululahjastaan altaassaan.Sea Life

Jakille annettiin ensimmäinen juoululahja jo itsenäisyysviikolla.Sea Life

(MTV3)

Meritursas varma jalkapallon Euroopan mestarista

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa