Jakamistalouden uskotaan mullistavan työmarkkinat – Ministeri: Olemme jäljessä ilmiön käsittelemisessä

Suomi jäämässä jälkeen jakamistaloudessa 1:50

Jakamistalouden uskotaan mullistavan työ- ja palvelumarkkinoita lähitulevaisuudessa entistä kiivaammin. Uusien jakakamistalouden palveluiden kehittymistä estää monesti Suomen tiukka sääntely.

Naapurimaista ainakin Viro ja Ruotsi uhkaavatkin karata asiassa Suomelta. Uudelle lainsäädännölle nähdään tarvetta ja ministeri lupaakin sen tarkastelua. 

Esimerkiksi Porissa majoituskapasiteetti on SuomiAreena ja Jazz-viikolla äärirajoilla. Moni paikallinen onkin laittanut oman asuntonsa vuokralle ulkopuolisten palveluntarjoajien kautta.

Kyse on siis jakamistaloudesta, jossa tuotetta myyvä osapuoli ei omista kohdetta, mutta mahdollistaa kaupan ja ottaa oman proviisionsa.

– Teknologia, joka siellä pohjalla on, mahdollistaa aivan fundamentaalisesti uusia tapoja harrastaa sellasta tuotantotoimintaa ja sellaisten asiakkaiden palvelemista, mitä ei ole aikaisemmin tehty, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta sanoo.

– Jos kaikki menee niin hyvin kuin markkinataloudessa parhaimmillaan menee, niin kyllähän tämä tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia elintasomme paranemiseen.

Muutoksesta on ennustettu rajua. Jakamistalouden myötä uusia työpaikkoja syntyy, mutta toisaalta vanhoja perinteisiä työpaikkoja katoaa. 

Uudenlaisessa mallissa sääntöjen rajat ovat monesti myös epäselviä. Valtiolle onkin suuri haaste toisaalta mahdollistaa uusia yritysmuotoja, toisaalta pitää huoli tasapuolisesta kilpailusta ja pelisäännöistä. 

– Olemme jäljessä tällä hetkellä tämän ilmiön käsittelemisessä. Viro etenee nopeasti omassa lainsäädännössä, Ruotsissa pohditaan jakamistalouden kehittämistä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.)

Sääntöjen rajamailla taiteilee myös kyytipalveluita pääkaupunkiseudulla nyt puolitoista vuotta tarjonnut Uber.

Poliisi on sakottanut uber-kuljettajia ja ensimmäiset tuomiot on annettu käräjäoikeudesta. Kuljettajien on katsottu syyllistyneen luvattoman taksiliikenteen harjoittamiseen. 

– Kyydin välitys on täysin laillista. Mitä tulee näihin yksittäisten kuljettajien tapauksiin, niin se on tietysti hyvin valitettavaa. Me tuemme kuitenkin kuljettajiamme Suomessa ja jatkamme keskustelua siitä, miten Uberin tapaiset palvelut voisivat Suomessa toimia, sanoo Uber Finlandin maajohtaja Joel Järvinen.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat