Jäikö kesän sooloilu europarlamentissa harharetkeksi? Suomalaismepit vastaavat

Eero Heinäluoma ja Elsi Katainen uskovat irtiottojen vihreästä siirtymästä jatkuvan. Nils Torvalds kertoo työskentelevänsä vakauden eteen.

Suomalaiset europarlamentaarikot tulkitsevat eri tavalla sitä, jäikö kesän sooloilu europarlamentissa yksittäiseksi harharetkeksi vai nähdäänkö vastaavia irtiottoja yhä ennen europarlamenttivaaleja.

Kyse on kokoomuksen kotiryhmän EPP:n toiminnasta luonnon ennallistamista koskevan asetuksen kanssa. Ennallistamisella pyritään nopeuttamaan ihmisen muokkaaman ympäristön palauttamista takaisin luonnontilaan tai lähelle sitä.

EPP teki ennallistamisasetuksesta irtioton, jonka takia sitä koskeva ehdotus pääsi etenemään parlamentin äänestyksestä kesällä vain vaivoin. Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen uskoo silti, että hänen kotiryhmänsä palaa pienen jäähdyttelyn jälkeen harharetkeltä vielä osaksi rakentavaa keskustaoikeistoa.

Osa parlamentaarikoista puolestaan uumoilee, ettei keskustaoikeistolainen EPP välttämättä palaa enää vanhaan ainakaan ennen vaaleja.

Heinäluoma: laajemmin vaaliasetelmiin

Demarimeppi Eero Heinäluoma uskoo, että EPP pyrkii ajamaan puolueensa laajemmin vaaliasetelmiin. Hän muistuttaa, että valtaa on EPP:ssä keskitetty, joten Manfred Weber on sekä puolueen että parlamenttiryhmän johtaja.

Heinäluoman mukaan ei ole aihetta epäillä, etteikö Weber olisi tosissaan. Hän muistuttaa, kuinka tämä toimi Unkarin pääministerin Viktor Orbanin Fidesz-puolueen erkanemisen kanssa. Polut erkanivat vuonna 2021.

– Hän pitkitti sitä valtapoliittisista syistä selvästikin. Eli kun Orban lähti, EPP heikkeni paikkamäärissä.

Heinäluoman mukaan hänelle tuleva tieto tukee sitä, että Weber pyrkii turvaamaan EPP:n toimintamahdollisuuksia kurkottamalla äärioikealle. Hän myös katsoo, että etäisyys muiden eurooppamyönteisten puolueiden ja EPP:n välillä on parlamentissa kasvanut viimeisen vuoden tai kahden aikana.

Torvalds haluaa estää blokkiutumisen

Myös keskustalainen parlamentaarikko Elsi Katainen katsoo, että vastavoimia vihreälle siirtymälle on selvästi alkanut nousta Euroopassa ja tämä korostuu ennen vaaleja. Se näkyy EPP:ssä.

Itse hän pitäisi hyvänä, että näkökulma laajenisi ympäristönäkökulmasta myös kohti taloudellista ja sosiaalista näkökulmaa.

– Se tuottaa oikeasti kaikista kestävimpiä ratkaisuja, että otetaan ihmiset ja talous myös siinä huomioon.

RKP:n Nils Torvalds puolestaan huomauttaa, että EPP sai irtiotollaan tavoitteitaan läpi. Torvalds kuuluu parlamentin ympäristövaliokuntaan ja kertoo pyrkivänsä estämään, ettei EPP blokkiutuisi oikealle ja muut keskiryhmät vasemmalle.

Hän ei asetu enää ehdolle.

– Yritän nyt täällä mandaatin viimeisten kuukausien aikana punoa tätä stabiilia yhteenliittymää jollain tavalla kokoon, koska se on mielestäni vastuullinen tapa.

Lue myös:

    Uusimmat