Jäätäviä lukemia: Cristiano Ronaldon ennätyslista EM-kisoissa paisumassa entisestään
Portugalilainen jalkapallosuuruus Cristiano Ronaldo, 39, on kautta aikain eniten maaotteluita (206) pelannut miesjalkapalloilija. Hän on nyt jo 11. kerran mukana aikuisten arvoturnauksessa, kun EM-lopputurnausta pelataan Saksassa ensi viikon perjantaista alkaen.
Ensimmäisen arvoturnauksistaan hän pelasi 20 vuotta sitten Portugalin EM-kotikisoissa. Ronaldolla on valtavan kokemuksensa myötä jo hallussaan useita EM-ennätyksiä, mutta tämän vuoden turnauksessa niitä tulee plakkariin lisää, kertoo BBC.
Ronaldo on ainoa viidessä EM-lopputurnauksessa pelannut miespelaaja, ja jos loukkaantumiset eivät tule kiusaamaan, Saksassa koittaa jo kuudes lopputurnaus ikivihreälle veteraanille.
Ronaldo on myös pelannut ennätykselliset 25 EM-lopputurnauspeliä. Eroa tilastossa toisen sijan jakaviin portugalilaisiin Joao Moutinhoon ja Pepeen on kuusi ottelua. Pepe on mukana Portugalin ryhmässä tänäkin EM-kesänä.
Ja totta kai miehellä on hallussaan myös eniten lopputurnausmaaleja eli 14. Nykypelaajista lähimpänä on Ranskan Antoine Griezmann seitsemällä euromaalillaan.
Ronaldo on myös ainoa miespelaaja, joka on yltänyt vähintään kolmeen maaliin useammassa EM-lopputurnauksessa (kolme 2012 ja 2016, viisi 2021).
Maalia kohti Ronaldo on laukonut EM-lopputurnausurallaan 137 kertaa, ja tilastokakkonen eli Ranskan ex-tähti Thierry Henry on kaukana (52 laukausta).
Tuleeko syöttöennätys, vai onko De Bruynella sanansa sanottavana?
Entäpä ne ennätykset, joihin Ronaldo kenties pääsee käsiksi tänä kesänä?
BBC:n mukaan ainakin luoduissa maalipaikoissa, jossa kärkeä pitää toinen portugalilaislegenda Luis Figo 42 maalipaikallaan. Ronaldolla lukema on 41.
Ja mahdollisuuksia on myös maalisyöttötilaston kärkitilalle, ihan yksin.
Ennen Saksan turnausta Ronaldo jakaa syöttökärjen entisen tshekkisuuruuden Karel Poborskyn kanssa kuudella maalisyötöllä. Belgian ihmemies Kevin De Bruyne toki on vain yhden syötön päässä, ja tavoittelee varmasti lisää maalitarjoiluja tämän kesän EM:ssä.
Ja jos 41-vuotias puolustaja Pepe ei pääse Saksassa maalin makuun, on Ronaldolla saumat EM-lopputurnausten kaikkien aikojen vanhimmaksi maalintekijäksi. Ennätystä pitää tällä hetkellä itävaltalainen Ivica Vastic, joka maalasi Puolaa vastaan vuoden 2008 turnauksessa 38 vuoden ja 257 päivän ikäisenä.
Jos Portugali raivaa tiensä EM-finaaliin asti, on silloinkin yksi ennätys tyrkyllä: Italian Leonardo Bonucci on kaikkien aikojen vanhin finaalimaalintekijä osuttuaan Englantia vastaan kolme vuotta sitten pelatussa loppuottelussa 34 vuoden ikäisenä.
Ja mikäli Portugali tuo Saksasta kotiin Euroopan mestaruuden, tulee Ronaldosta vasta toinen maajoukkuekapteenina kaksi mestaruutta voittanut pelaaja (Portugali voitti 2016). Maalivahti-ikoni Iker Casillas kipparoi Espanjan mestariksi 2008 ja 2012.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää