Sauberin F1-talli järjesti eilen perjantaina Sveitsissä joulujuhlat. Paikalla olivat myös tallin viime kauden jälkeen jättäneet Charles Leclerc ja Marcus Ericsson sekä uudet kuskit Antonio Giovinazzi ja Kimi Räikkönen.
Juhliin oli kutsuttu sen lisäksi muun muassa Sauberin e-urheilujoukkue Sauber Esports, jonka kuskit pääsivät yhteiskuvaan F1-tähtien kanssa. Joukkueen manageri Jamie MacLaurin on julkaissut Twitterissä otoksen.
– Hetki, joka edustaa sitä, kuinka pitkälle olemme tänä vuonna päässeet. E-urheilumaailman varjoista näiden F1-jättien viereen! Kiitokset Sauberin F1-tallille, että toivotitte meidät tervetulleiksi perheeseen. Mahtavaa! fiilisteli MacLaurin.
Pukukoodi oli ilmeisesti vapaavalintainen, sillä mukaan mahtui monenlaista viritelmää. Räikkönen onnistui kuitenkin erottumaan pukeutumisellaan myös tuosta joukosta. Jäämiehellä oli päällään vaaleat farkut, värikäs villapaita ja valkoinen pipo.
Alta MacLaurinin julkaisema kuva.
Uusimmat
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:04
Neste antoi tulosvaroituksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
18:51
Hävittäjälentäjän taitolentoliike karmeasti pieleen – video ei herkille
-
Lataa lisää