Samaan aikaan kun Islannissa kaatuu pankkeja ja Yhdysvalloissa roskaluotot jyräävät perheitä ahdinkoon, on maailmanlaajuisella talouskriisillä ainakin yksi voittaja: makeisteollisuus.
Lama näyttää olevan makeanhimoinen veijari. Mitä pahemmaksi taloudellinen tilanne on kääntynyt, sitä paremmin etenkin aikuisille käyvät kaupaksi kaikenlaiset karkit ja suklaat, sanovat New York Timesin haastattelemat karkkimyyjät ja makeisteollisuus.
- Karkkimaassa on kaikki hyvin, San Franciscossa sijaitsevan karkkikaupan omistaja Jamie Hallman vahvistaa lehdelle.
- Sokeri lohduttaa, sanoo puolestaan Manhattanilta tavoitettu Raymond Schneider, joka sai potkut työstään joulukuussa.
- Ei ole mitään stressaavampaa kuin jatkuva taloudellinen epävarmuus, Schneider jatkaa.
Teorioita on monenlaisia: sokeri piristää henkisesti ja kemiallisesti mieltä, jota talousluvut vetävät alas. Toisille karkki on nostalginen muisto paremmista ajoista, kenties omasta lapsuudesta.
Luksussuklailla ja -karkeilla taloudellinen tilanne on vaikeampi, sillä kaupaksi käyvät nimenomaan perinteikkäät ja edulliset karkit.
Esimerkiksi chicagolaisen karkkikaupan omistaja Terese McDonald kertoo, että myynti on pompsahtanut lähes 80 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Hänen mukaansa esimerkiksi ruotsalaiset kalakarkit ovat kovassa suosiossa.
Lamanapostelulla on historiallista kaikupohjaa: myös 1930-luvun suuri lama oli kukoistusaikaa karkkikauppiaille. Esimerkiksi Snickers-brandi luotiin tuolloin.
Karkkiherkuttelu alkaa kyllä näkyä myös vyötärölinjoissa. Kenties lamasta hyötyvät siis myös laihdutusfirmat.
(MTV3)