Itsenäisyyden vastustajat osoittavat mieltään Kataloniassa – Espanjan pääministeri väläytti tsehallinnon mitätöimistä

Katalonian itsenäistymisen vastustajat osoittavat mieltään Barcelonassa. Espanjalaismedioiden mukaan mielenosoitukseen on kerääntynyt kymmeniätuhansia ihmisiä. Mielenosoittajat vastustavat Katalonian aluehallinnon aikeita antaa itsenäistymisjulistus mahdollisesti jo ensi viikolla.

Protestin on kutsunut koolle Katalonian suurin itsenäistymistä vastustava ryhmä Societat Civil Catalana. Se sanoo edustavansa katalonialaisten hiljaista enemmistöä, joka ei hyväksy itsenäistymistä.

Maakunnassa järjestettiin viikko sitten laittomaksi tuomittu kansanäänestys itsenäistymisestä. Siinä 90 prosenttia äänestäjistä kannatti Espanjasta irtautumista. Äänestysvilkkaus jäi kuitenkin vain runsaaseen 40 prosenttiin eikä äänestystä valvottu virallisesti. 

Itsenäistysmisjulistus jo tiistaina?

Eilen kymmenettuhannet ihmiset osoittivat mieltä Espanjan kaupungeissa vaatien vuoropuhelua Katalonian aluehallinnon ja Espanjan hallituksen välille.

Katalonian aluehallinnon johtaja Carles Puigdemont aikoo puhua alueparlamentille tiistaina. On arveltu, että Puigdemont saattaisi jo tuolloin antaa maakunnan itsenäistymisjulistuksen.

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että Katalonian itsehallinto lakkautetaan, jos maakunnan johto jatkaa itsenäisyysjulistuksella uhkailua. Espanjan perustuslaissa on pykälä, jonka nojalla Espanjan hallitus voisi mitätöidä Katalonian itsehallinnon ja ottaa sen omiin käsiinsä.

Rajoy kertoi asiasta El Pais-lehden haastattelussa.

Itsenäistyminen jakaa katalonialaisia

Perjantaina kriisissä nähtiin pieniä liennytyksen merkkejä, kun Espanjan keskushallinto pahoitteli poliisien käytöstä äänestyspäivänä. Poliisi pyrki estämään itsenäisyysäänestyksen myös voimakeinoin. Lähes 900 ihmistä sai eriasteisia vammoja.

Mielipidekyselyjen mukaan viranomaisten kovat otteet näyttävät jonkin verran lisänneen itsenäistymisen kannatusta Kataloniassa. Maakunnan väestö on kuitenkin edelleen kahtiajakautunut kysymyksen suhteen.

Jutun otsikosta korjattu kirjoitusvirhe kello 14.08.

Lue myös:

    Uusimmat