Itsemurhan riski nousee parisuhteen päättyessä – tutkijat kehottavat ottamaan asian huomioon terveydenhuollossa

Riski kuolla itsemurhaan tai alkoholiperäisiin syihin on koholla, kun avio- tai avoliitto on päättynyt eroon. Suurimmillaan riski on heti eron jälkeisinä vuosina. Parisuhteen päättyminen olisikin hyvä huomioida terveydenhuollossa, todetaan Helsingin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa.

Tutkimuksessa seurattiin rekisteriaineistojen avulla yli 300 000 työikäistä suomalaista, jotka olivat vuosina 1995-2012 vähintään kolme vuotta kestäneessä avio- tai avoliitossa. Kuolleisuusriski oli selvemmin koholla avioliiton kuin avoliiton päättymisen jälkeen.

– Avioliitot ovat keskimäärin avoliittoja vakaampia, joten niiden purkautuminen voi olla mielenterveydelle suurempi rasitus, kertoo yliopistonlehtori Niina Metsä-Simola Helsingin yliopistosta.

Sekä eronneilla naisilla että miehillä itsemurhan riski oli seuranta-aikana yli kolminkertainen liitossa pysyneisiin verrattuna. Miehillä itsemurhan riski oli erityisen korkea kahden eroa seuranneen vuoden aikana, kun taas naisilla riski pieneni ajan mukana hitaammin.

Alkoholikuolleisuudessa eron vaikutus näkyi selvemmin miehillä.

– Miesten on usein ajateltu reagoivan psyykkiseen rasitukseen riskikäyttäytymisellä, ja alkoholia voidaan yrittää käyttää yhtenä keinona selvitä erosta, sanoo Metsä-Simola.

Ero voi pahentaa aiempia mielenterveysongelmia

Tutkijat tarkastelivat myös mielenterveyslääkeostojen ja psykiatristen sairaalahoitojaksojen yhteyttä eron jälkeen koholla olleeseen kuolleisuusriskiin. Mielenterveyden ongelmat eivät juurikaan selittäneet kohonnutta alkoholikuolleisuutta, mutta itsemurhakuolleisuudessa vaikutus oli merkittävä.

– Hoidetut mielenterveyden ongelmat selittivät lähes puolet eron jälkeen koholla olleesta itsemurhakuolleisuudesta, Metsä-Simola kertoo.

Erityisesti eroprosessia edeltävillä mielenterveysongelmilla oli selvä yhteys eron jälkeiseen itsemurhakuolleisuuteen. Miehillä myös eroprosessin aikana ja sen jälkeen ilmenevät mielenterveyden ongelmat selittivät itsemurhariskin nousua.

- Miehillä ero vaikuttaisi olevan itsemurhan riskitekijä myös silloin, kun eroprosessia edeltäviä mielenterveysongelmia ei ole ollut. Tämä olisi hyvä huomioida terveydenhuollossa, Metsä-Simola toteaa.

Tutkimus perustuu koko väestöä edustaviin rekisteriaineistoihin, joissa on yhdistelty Tilastokeskuksen, Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämiä tietoja. Se on julkaistu Journal of Epidemiology and Community Health -lehdessä.

Lue myös:

    Uusimmat