Italian pankkikriisi jäytää taustalla ja syö pääministeri Renzin suosiota

Italian pankkikriisi on hävinnyt otsikoista kesän kuohunnan jälkeen. Pankkien ongelmat eivät ole kadonneet, mutta toimet niiden pääomittamiseksi ja ongelmaluottojen putsaamiseksi ovat osin rauhoittaneet tilannetta.

Heinäkuun lopulla julkistettujen stressitestien tulokset rauhoittivat osaltaan markkinoita, sillä niissä ei paljastunut isoja yllätyksiä.  

Italialaispankkien heikoin lenkki Monte dei Paschi di Siena onnistui kesällä hankkimaan itselleen viiden miljardin euron pelastuspaketin yksityisiltä sijoittajilta. Pelastussuunnitelman toteuttaminen ja pääomien saaminen kasaan ovat kuitenkin tuottaneet vaikeuksia.  

Italian valtiovarainministeri Pier Carlo Padoan vakuutti hiljattain, että pankit voidaan pääomittaa yksityisellä rahalla ilman Italian valtion tai EU:n kriisirahaston EVM:n tukea.  

– Me emme tarvitse EVM:n tukea ja emme pyydä EVM:n tukea, hän sanoi toimittajille syyskuun alussa.  

Vuodenvaihteessa voimaan tulleiden EU-sääntöjen mukaan pankkien pelastamisesta vastaavat ensisijaisesti niiden omistajat ja velkojat. Vasta sen jälkeen pankkeja voidaan pääomittaa veronmaksajien rahoilla.  

Iso osa italialaispankkien velkojista on italialaisia kotitalouksia ja yrityksiä. Jos ne kärsivät suuria tappiota, se syö pääministeri Matteo Renzin kannatusta.  

Renzin on kerrottu olevan valmis uhmaamaan EU:n uusia pankkitukisääntöjä ja pääomittamaan pankkeja suoraan julkisin varoin. Italian johto on kiistänyt väitteet ja vakuuttanut toimivansa sääntöjen mukaan.  

Lue myös:

    Uusimmat