Italia sulkee koulut ja yliopistot koronan takia

WHO nosti koronaviruksen riskiluokitusta 2:00
WHO nosti koronaviruksen riskiluokitusta.

Italia aikoo sulkea kaikki maan koulut ja yliopistot maaliskuun puoliväliin asti, kertoo maan uutistoimisto Ansa.

Päätös syntyi pääministerin Giuseppe Conten ja muiden maan ministerien tapaamisessa.

Ansan mukaan vielä ei ole tiedossa, milloin opinahjojen sulku astuu voimaan.

Euroopassa tartuntoja on löydetty eniten juuri Italiasta, jossa on raportoitu noin 2 500 tartuntaa ja lähdes 80 koronaviruskuolemaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luokittelun mukaan koko Italia lukeutuu koronavirusepidemian alueeseen. Myös Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista Pohjois-Italiaan.

Suurin osa kuolemantapauksista on ollut pohjoisessa Lombardian alueella Milanon ympärillä. Lentoyhtiö Finnair on ilmoittanut keskeyttävänsä lentonsa Milanoon 9. maaliskuuta lähtien huhtikuun 7. päivään asti.

Iran vapautti vankeja koronavarotoimena

Tartuntoja on viime päivinä todettu enenevissä määrin myös Iranissa, joka on kertonut yli 2 300 ihmisen saaneen tartunnan. Maassa on kahdessa viikossa kuollut lähes 80 ihmistä virukseen.

Tiistaina maa kertoi yrittävänsä hillitä tartuntoja vapauttamalla 54 000 vankia, kertoo muun muassa yleisradioyhtiö BBC. Iranin viranomaisten mukaan vankeja on vapautettu ylitäysistä vankiloista sen jälkeen, kun heidät on ensin testattu viruksen varalta.

Iranissa virukselta ei ole välttynyt edes maan poliittinen eliitti. BBC:n mukaan 290 parlamentin jäsenestä 23:lla on todettu tartunta.

Yhteensä tartuntoja on maailmalla todettu noin 93 000.


Lue myös:

    Uusimmat