Italian 36 vuotta kestäneet jäähyväiset ydinvoimalle ovat päättyneet

Venäjän päätös sulkea kaasuhanat Eurooppaan ja ilmastonmuutoksen eteneminen ovat pehmentäneet monessa maassa asenteita ydinvoimaa kohtaan.

Ydinvoimalansa sulkevaa Saksaa on syytetty virhearvion tekemisestä, ja Euroopan komissio on hyväksynyt ydinvoiman ympäristön kannalta kestävien energiamuotojen listalle.

Italiassa ydinvoiman huono maine sen sijaan on pysynyt. Ydinvoimasta luovuttiin maassa kansanäänestyksen jälkeen vuonna 1987 Tshernobylin ydinonnettomuuden jälkimainingeissa.

Entisen pääministerin Silvio Berlusconin hallituksen taannoinen yritys herättää maan ydinvoimaohjelma henkiin vuonna 2008 kaatui toiseen, vuonna 2011 järjestettyyn äänestykseen.

Siitä huolimatta ydinvoima työllistää Italiassa yhä noin 5 000 ihmistä, arvioi ydinvoimainsinööri Alessandro Dodaro.

Dodaro työskentelee Italian entisessä Ydinenergiatutkimuskeskuksessa, sittemmin Uusien teknologioiden, energian ja kestävän talouskehityksen kansalliseksi tutkimuskeskukseksi muuttuneessa ENEA:ssa.

– Ydinvoimasta pitäisi päättää faktatiedon pohjalta ja perusteellisen tiedotuskampanjan jälkeen, mutta Italiassa siitä on aina päätetty tunteella. Ensimmäinen kansanäänestys järjestettiin Tshernobylin jälkeen, toinen Fukushiman onnettomuuden jälkeen, fuusioenergiasta ja ydinenergiaturvallisuusteknologioista vastaavaa osastoa johtava Dodaro kertoo.

Kun ISPI-ajatushautomo Ukrainan sodan alettua kysyi, hyväksyisivätkö italialaiset uudet investoinnit ydinvoimaan, yli 51 prosenttia vastasi myönteisesti. Dodaron mielestä asenteita ohjaa jälleen kerran pelko.

– Tällä kertaa se kohdistuu ydinonnettomuuden sijaan korkeisiin sähkö- ja kaasulaskuihin.

Tuontienergiasta kalliit sähkölaskut

Italialle ydinvoimasta luopuminen on merkinnyt vahvaa riippuvuutta tuontienergiasta, josta osa tuotetaan ydinvoimalla, Dodaro sanoo.

Sen seurauksena italialaisten maksamat sähkölaskut ovat olleet merkittävästi Euroopan keskiarvoa korkeampia.

Vajaat 30 vuotta kestäneen ydinvoima-aikakauden perintönä maassa on yhä neljä ydinvoimalaa. Niiden purkamista on hidastanut se, että loppusijoituspaikan määrittäminen jo tuotetulle radioaktiiviselle jätteelle on yhä kesken.

– Italiassa on julkaistu alustava lista potentiaalisista ydinjätteen sijoituspaikoista, mutta kaikki listalla olleet alueet ovat ilmoittaneet vastustavansa hanketta, Dodaro kertoo.

Ilmastonmuutos ei odota

Italian oikeistohallituksesta ydinvoimamyönteisin on Lega-puoluetta johtava Matteo Salvini. Oppositiosta ydinvoiman paluuta väläyttelivät ennen syyskuun vaaleja myös vaaliliiton muodostaneet Carlo Calendan Azione-puolue ja Matteo Renzin Italia Viva.

Demokraattisen puolueen uuden puheenjohtajan Elly Schleinin mukaan ydinvoima sen sijaan ei ole vaihtoehto, sillä EU:n päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta uusien voimaloiden rakentaminen olisi liian kallista ja hidasta.

Myös Dodaron mielestä Italian kannattaa nyt panostaa uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuden lisäämiseen ja energian säästöön.

– Ydinvoimakauden perintönä Italiassa on kuitenkin paljon ydinvoimaosaamista. Teemme tutkimustyötä fuusioreaktion käytöstä esimerkiksi lääketieteessä ja turvallisuusalalla.

Ydinjätettä väliaikaistiloissa

Italian ydinvoima-ajan perinnöstä eli Trinon, Caorson, Latinan ja Gariglianon ydinvoimaloiden purkamisesta vastaa valtion omistama, vuonna 1999 perustettu Sogin-yhtiö. Purettaviksi on määrätty myös neljä ydinpolttoaineen käsittelyyn liittyvää laitosta ja yksi tutkimusreaktori.

Soginin kehitys- ja teknologiajohtaja Francesco Troianin mukaan laitoksista oli vuonna 2022 purettu keskimäärin 40 prosenttia. Käytetty ydinpolttoaine on poistettu kaikista voimaloista.

– Ydinvoimalan purkaminen on aina pitkä prosessi. Se, että Soginin sääntöjen mukaan sen johto pitää vaihtaa kolmen vuoden välein, ei auta asiaa, Alessandro Dodaro sanoo.

Lisäksi Soginin vastuulla on Kansallisen ydinjätteen loppusijoituslaitoksen rakentaminen.

Laitokseen on määrä varastoida ydinjäte, joka on peräisin sekä purettavista voimaloista että esimerkiksi tutkimuslaboratorioista ja sairaaloista. Tällä hetkellä ydinjäte on varastoitu väliaikaisiin tiloihin ympäri Italiaa.

Houkuttimena teknologiapuisto

Kansalliseen loppusijoituslaitokseen on sen Depositonazionale.it-sivuston mukaan määrä sijoittaa noin 78 000 kuutiometriä radioaktiivista jätettä, josta 50  000 kuutiometriä tulee purettavista voimaloista.

Laitoksen kustannusarvio on noin 900 miljoonaa euroa, ja sen olisi määrä valmistua vuoteen 2029 mennessä.

Italian hallitus on päättänyt rakentaa loppusijoituslaitoksen yhteyteen ydinvoimatutkimukseen ja -opintoihin keskittyvän teknologiapuiston. Kansalaiset ovat siitä huolimatta vastustaneet hanketta, ja sopivan paikan löytäminen on osoittautunut haastavaksi.

Loppusijoituspaikkaan sijoitetaan väliaikaisesti myös korkea-aktiivinen ydinjäte. Italian pidempiaikaisena tavoitteena on kuitenkin perustaa sille yhteinen geologinen loppusijoituspaikka yhdessä eräiden muiden EU-maiden kanssa.

– Italialla korkea-aktiivista ydinjätettä eli käytettyä ydinpolttoainetta on vähän, joten geologisen loppusijoituspaikan rakentaminen ei olisi taloudellisesti järkevää. On loogisempaa yhdistää voimat muiden samassa tilanteessa olevien maiden kanssa, Dodaro sanoo.

Katso myös: Venäjä on kirjelmöinyt Suomelle Pyhäjoen ydinvoimalan keskeyttämispäätöksestä


Lue myös:

    Uusimmat