Israelissa valtava mielenosoitus – järjestäjien mukaan puoli miljoonaa protestoi

Israelissa valtava mielenosoitus – järjestäjien mukaan protesteihin osallistui yhteensä puoli miljoonaa ihmistä 1:01
Israelissa osoitettiin lauantaina mieltä maan hallituksen suunnittelemia lakimuutoksia vastaan. CNN

Lakiuudistusta pidetään demokratian vastaisena.

Israelissa osoitettiin jälleen lauantaina mieltä maan hallituksen suunnittelemia lakimuutoksia vastaan. Jo kymmenenä perättäisenä lauantaina järjestettyjen mielenosoitusten syynä on uudistuspaketti, joka puuttuisi korkeimman oikeuden toimivaltaan ja kokoonpanoon.

Uudistus vähentäisi korkeimman oikeuden laillisuusvalvojan roolia merkittävästi. Se rajoittaisi tapauksia, joissa korkein oikeus voi arvioida lakiesityksen peruslainmukaisuutta. Israelissa ei ole perustuslakia vaan samaan tapaan toimivia peruslakeja.

Parlamentti voisi myös jatkossa yksinkertaisella enemmistöllä kumota korkeimman oikeuden päätökset, joissa on arvioitu, että ehdotettu laki on peruslain vastainen.

Lisäksi uudistus antaisi hallitukselle lisää määräysvaltaa siihen, keitä nimitetään korkeimman oikeuden tuomareiksi.

Mielenosoittajat pitävät uudistusta demokratian vastaisena.

– Osoitan mieltäni, koska toimenpiteet, joita uusi hallitus haluaa ottaa käyttöön, edustavat vakavaa ja välitöntä uhkaa Israelin demokratialle, sanoi mielenosoitukseen osallistunut Ran Shador uutistoimisto AFP:lle.

Israelilaismedian arvion mukaan esimerkiksi Tel Avivissa protesteihin osallistui noin 100 000 ihmistä. Lisäksi Israelin pohjoisosassa sijaitsevassa Haifassa arvioitiin mielenosoittajia olleen noin 50 000. Mielenosoituksien järjestäjien mukaan protesteihin osallistui yhteensä puoli miljoonaa ihmistä.

Pääministeri Benjamin Netanjahun johtama maan historian oikeistolaisimpana pidetty hallitus aikoo jatkaa uudistuksen edistämistä alkavalla viikolla. Oikeusministeri Yariv Levin on sanonut, että uudistuksen keskeisimmät osat pyritään hyväksymään ennen kuin parlamentti jää tauolle huhtikuun toinen päivä.

Lue myös:

    Uusimmat