Iso askel Kruunuvuoren sillalle: Ensimmäinen massiivinen siltalohko paikoillaan – apuna Norjasta tullut "kuusinumeroinen" merinosturi
Merinosturi on harvinainen näky Suomen rakennustyömailla. Nyt sellainen on nähtävillä Helsingin edustalla, kun norjalainen Uglen rantautui rakenteilla olevalle Kruunuvuoren sillalle.
Merinosturi Uglen saapui Norjasta ja työskentelee Kruunuvuoren sillalla seuraavat 1–2 viikkoa.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä sillan ensimmäinen noin 70-metrinen, 550 tonnia painava siltalohko nostettiin paikoilleen. MTV Uutiset oli seuraamassa nostotapahtumaa.
Nostotyö viivästyi parilla tunnilla tiistaiyönä. Työn oli tarkoitus alkaa puoliltaöin, mutta asiaan päästiin vasta kahden aikaan.
– Viivästymiseen vaikutti monta pientä asiaa, jokaisessa työnvaiheessa kesti vähän kauemmin, mitä ajateltiin, ei mitään dramaattista, selventää TYL Kruunusillat -projektipäällikkö Jari Humalajoki.
Humalajoen mukaan valtavan nosturin saaminen Suomeen on maksanut enemmän kuin sen tekemä työ. Hinta liikkuu kuusinumeroisessa summassa.
Työtä riittää
Sillan rakenteen on arvioitu olevan lauantaina valmis, mikäli sääolosuhteet ovat suotuisat.
Kuinka suuresta operaatiosta on siis kyse?
– Onhan se iso työnvaihe, että saadaan viikossa 500 metriä sillan runkoa paikalleen, kommentoi Humalajoki.
Humalajoen mukaan siltalohkojen nosto on vaatinut vuoden työn etukäteen, mutta tämä vaihe on ison työn finaali.
Rakanteen valmistumisen jälkeen on sillassa vielä työnsarkaa. Seuraavana vuorossa on betonikannen teko.
Projekti on Humalajoen mukaan edistynyt hyvin ja pysynyt aikataulussa. Tämän vuoden puolella tarkoituksena on saada myös valettua Korkeasaaren puoleinen tulosilta.
Tarkoituksena on, että silta olisi valmis ja sen raitioliikenne pääsisi kulkemaan vuonna 2027.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää