Islanti teki historiaa: Maahan valittiin naisenemmistöinen parlamentti ensimmäisenä Euroopassa

Islanti teki historiaa: valitsi ensimmäisenä Euroopassa naisenemmistöisen parlamentin 7:31
Islanti valitsi ensimmäisenä Euroopassa naisenemmistöisen parlamentin – toimittaja arvioi vaalitulosta MTV Uutiset Livessä.

Islannista tulee Euroopan ensimmäinen maa, jonka parlamentissa on naisenemmistö. Maassa käytyjen parlamenttivaalien ääntenlaskun päätyttyä naisehdokkaat saivat 33 paikkaa parlamentin eli Alltingin 63 paikasta.

Islanti on aiemminkin rikkonut lasikattoja, sillä se oli vuonna 1980 ensimmäinen maa, joka valitsi valtaan naispresidentin.

Myös Suomessa naiset saivat viime eduskuntavaaleissa historiallisen paljon paikkoja. Sukupuolijakauma on kuitenkin edelleen miesten eduksi, sillä Suomessa naiskansanedustajilla on 46 prosenttia paikoista.

Islannin yleisradion RUV:n mukaan edellisen hallituksen puolueet pitivät lauantaina käydyissä vaaleissa yhä kolmen kärkeä. Ne saivat vaaleissa yhteensä 37 paikkaa, kun puolueet aiemmin johtivat 33 paikan niukalla enemmistöllä.

Valtatasapaino hallituspuolueiden välillä kuitenkin horjui vaaleissa, sillä hallituksen oikeistopuolueet voimistivat asemiaan vasemmiston kustannuksella.

Hallituspuolueista eniten kannatusta keräsi konservatiivinen itsenäisyyspuolue, joka sai runsaat 24 prosenttia äänistä ja säilytti 16 paikkaansa. Liberaali edistyspuolue sai yli 17 prosentin kannatuksella 13 paikkaa, mikä tarkoittaa sille viittä lisäpaikkaa viime vaaleista.

Pääministeri Katrin Jakobsdottirin vasemmistovihreät puolestaan koki vaalitappion, kun se menetti kolme paikkaa viime vaaleista. Saaliiksi jäi näin ollen kahdeksan paikkaa. 

Lue myös:

    Uusimmat